Tutkija ihmettelee pelkoa rakentamisen laskusta – ”Vuokrasääntely on huono asia”

Ara-asuntojen rakentaminen ei Tuukka Saarimaan mukaan ole toimiva keino tasata suhdanteita.
Asuntoja rakenteilla Helsingin Pasilassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Asuntoja rakenteilla Helsingin Pasilassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaa kommentoi Helsingin Sanomien artikkelia, jonka mukaan ara-vuokra-asuntojen vähentämisen ongelmana on, että matalasuhdanteessa valtion tukema tuotanto ei olisi enää tasapainottamassa rakennusalan tilannetta.

Saarimaa huomauttaa, että valtion tukeman asuntotuotannon osuus on edeltävinä vuosina pysynyt suunnilleen samassa tasossa, eikä siinä ole ollut piikkiä, vaikka vapaarahoitteinen tuotanto on laskenut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On epäselvää, miten valtion korko- yms. tuet edes teoriassa voisivat tasata suhdanteita, Omakustannusperiaatteen mukaan tuet pitää välittää asukkaille alhaisempien vuokrien muodossa. Rakennuttajan ei pitäisi hyötyä tuista lainkaan, Saarimaa sanoo X:ssä.

Rakentamisen suhdannevaihteluita voidaan hänen mukaansa tasata muutenkin kuin rakentamalla vuokrasäänneltyjä asuntoja.

– Vuokrasääntely on lähtökohtaisesti huono asia, hän summaa.

Saarimaan mukaan valtion tukema asuntotuotanto voi ratkaista joitakin asuntomarkkinoiden ongelmia, mutta suhdanteiden tasaaminen taas vaikeuttaa muiden ongelmien ratkaisua, kuten esimerkiksi segregaation torjuntaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Saarimaa on todennut aiemmassa VATT:n artikkelissaan, että kaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen ei vähennä eriytymistä vaan pikemminkin kasaa pienituloisia yhteen. Tuolloin Saarimaa huomautti myös, että ara-asuntoihin pitäisi suhtautua tulonsiirtona kuten asumistukiinkin, vaikka vain asumistuella on näkyvä hintalappu.

– Valtion tukemat asunnot ovat tulonsiirto veronmaksajilta niille, jotka asunnon sattuvat saamaan. Ne nostavat muiden maksamia markkinavuokria ja -hintoja, Saarimaa totesi aiemmin.

Hallituksen linjauksen mukaan valtion tukemat vuokra-asunnot kohdennetaan niitä eniten tarvitseville.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Taustalla vaikuttaa pitkän velkaelvytyksen äkkipysähdys.
Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Useimmat ammattilaiset uskovat alan tilanteen kohenevan.
Mainos