Liikenneturvan vuonna 2021 teettämän kyselyn mukaan joka neljäs vastaaja kertoi, että ei välttämättä käytä turvavyötä linja-autossa silloin, kun se löytyy omalta istumapaikalta. Saman kyselyn mukaan lähes seitsemän kymmenestä vastaajasta pitää turvavyön käyttämättä jättämistä erittäin tai melko vakavana liikennerikkomuksena.
Turvavyö toimii samoin linja-autossa kuin henkilöautossakin. Riippumatta auton koosta oikein kiinnitetty turvavyö pitää ihmisen istuimellaan ja estää häntä iskeytymästä auton koviin sisäosiin törmäystilanteessa.
Liikenneturvan mukaan turvavyö on hyvä esimerkki turvalaitteesta, jonka käyttö on äärimmäisen helppoa, mutta hyöty törmäystilanteessa on suuri. Ilman turvavyötä matkustava voi aiheuttaa viisinkertaisen kuolemanriskin turvavyötä käyttävälle edessä istuvalle matkustajalle.
– Turvavyötä käyttämätön ihminen on törmäystilanteessa itsensä lisäksi vaaraksi kanssamatkustajille. Onnettomuustilanteessa kiinnittämätön matkustaja saattaa paiskautua toista matkustajaa päin, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara muistuttaa tiedotteessa.
– Vaiva turvavyön käytön eteen on pieni, mutta sen hyöty on valtava. Turvavyö voi pelastaa ihmishengen, joko omasi tai matkakumppanin, Linja-autoliiton sidosryhmäpäällikkö Mikko Saavola korostaa.
Kyselyn toteuttivat Liikenneturva ja Verian marras-joulukuussa 2021. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 064 ihmistä.