Viime vuonna 1,54 miljardia matkailijaa yöpyi ulkomailla, kertoo Maailman matkailu- ja turismineuvosto. Kun matkailu on kasvanut ennätyslukemiin, osa kohteista haluaa hillitä ruuhkia verottamalla matkailijoita, kertoo Financial Times.
Financial Timesin mukaan kokemukset eri maista osoittavat, että matkailuverot tuovat kohteille lähinnä lisätuloja. Turistimäärien hillitsemisessä ne ovat onnistuneet selvästi heikommin. Kriitikot pelkäävät lisäksi, että kustannukset kaatuvat hotellien ja ravintoloiden niskaan tai että matkailijat alkavat karttaa pienempiä kohteita.
Eurooppalaiset kaupungit perivät veron yleensä kiinteänä summana yöltä. Pariisissa vero on enintään 15,93 euroa hengeltä ja Barcelonassa 7–12 euroa majoitustyypin mukaan. Kreikan saarilla, kuten Mykonoksella, hinta riippuu hotellin tasosta: neljän tähden hotellissa vero on 10 euroa yöltä, viiden tähden hotelleissa ja luksushuviloissa 15 euroa. Amsterdamissa vero on 12,5 prosenttia yön majoitushinnasta ilman arvonlisäveroa.
Risteilymatkustajille on omat maksunsa. Amsterdamissa he maksavat 15 euroa, Barcelonassa 9–11 euroa ja Kreikan saarilla 20 euroa.
Kiotossa majoitusvero on 200–10 000 jeniä hengeltä yöltä, ja lisäksi jokainen Japanista lähtevä maksaa 3 000 jenin lähtöveron. Malediiveilla lomakohteiden ja luksushotellien asiakkaat maksavat 12 dollaria hengeltä yöltä. Sen päälle tulee matkailualan 17 prosentin tavara- ja palveluvero.