Viime aikoina on käyty keskustelua, kuinka oikeusviranomaisten päätösten arvostelu horjuttaa oikeusvaltiota. Samoin on oltu huolestuneita siitä, että toimittajien arvostelu vaikeuttaa heidän työtään ja lehdistön vapautta. Sen sijaan keskustelua ei ole käyty siitä, kuinka kansanvaltaisesti valittua eduskuntaa yritetään estää säätämästä lakeja.
Länsimaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa kuten Suomessa valta on jaettu lainsäädäntö-, hallitus ja tuomiovaltaa. Siinä eduskunta säätää lait. Hallitus käyttää julkista valtaa lakiin perustuen. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet soveltaen säädettyjä lakeja niitä rationaalisesti tulkiten. Vaaleilla valittu eduskunta päättää oikeudenmukaisuudesta ja tuomioistuimet soveltavat näitä moraalisia periaatteita kaikkia yhdenmukaisesti kohdellen.
Valmisteltaessa hallituksen esitystä Suomea uhkaavan välineellistetyn maahantulon torjumisesta on esitetty, että ylintä lainsäädäntövaltaa ei käytäkään eduskunta. Kansainvälisten sopimusten tulkinnat estäisivät parlamenttia säätämästä lakeja, joilla Suomen demokraattinen oikeusjärjestys turvataan. Professori Martin Scheinin toteaa lausunnossaan, että esityksen ristiriita perustuslain kanssa koskee erästä perustuslain perusratkaisua (lukijalle ei selviä mitä, kirj. huom.) viitaten lukuisiin perustuslain pykäliin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Asiaan ei vaikuttaisi edes se, että tässä tapauksessa kansainvälisiä sopimuksia väärinkäytetään. Eduskunnan lainsäädäntövallan vastaisia näkemyksiä kutsuisin politiikaksi, joka on oikeudelliseen kaapuun verhottua aktivismia.
Kansanvaltaisuusperiaate lähtee siitä, että kaikki valta on kansan valitsemalla parlamentilla. Lähes kaikissa maissa on kuitenkin katsottu, että kansallisen konsensuksen turvaamiseksi valtiosäännön perusteista ja ihmisoikeuksista voidaan säätää vain määräenemmistöllä.
Suomessakin perustuslakia voidaan muuttaa 2/3-enemmistöllä tai 5/6-enemmistöllä yhden eduskunnan aikana. Lisäksi meillä voidaan säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä lakeja, jotka ovat vastoin perustuslakia. Näin ollen kaiken lainsäädäntövallan pitäisi olla eduskunnan käsissä.
Ihmisoikeudet ovat tavanomaisesti ristiriidassa keskenään. Näin ollen mitään yksittäistä oikeutta ei voida soveltaa ehdottomalla tavalla. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa sovelletaankin ihmisoikeuksien rajoittamisoppia. Ihmisoikeuksien loukkaamiselle pitää olla hyväksyttävä peruste ja rajoitusten pitää olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi. Näin suomalaisten henkeen ja terveyteen kohdistuva uhka on peruste rajoittaa pakolaispolitiikkaa koskevia säädöksiä. Rajoittamisoppi koskee myös Suomen perustuslain perusoikeuksia.
Perustuslakivaliokunta on 1994 lausunut tarkemmin analysoimatta, että Suomen perustuslain perusoikeuksien rajoittaminen ei saisi loukata kansainvälisiä ihmisoikeuksia sellaisenaan. On mielestäni täysin selvää, että samoja joustoelementtejä, joita ihmisoikeustuomioistuin soveltaa, tulee voida soveltaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulkintaan. Näin tapahtuu tulkinnallinen harmonisointi Suomenkin perusoikeuksien kanssa. Suomella on joka tapauksessa ensisijainen tulkintaoikeus kansainvälisen sopimuksen velvoitteeseen aina siihen asti, kunnes sopimusjärjestelmän enemmän tai vähemmän laadukas valvontaelin ottaa asiaan kantaa. Jos Suomen eduskunta velvoitettaisiin tekemään sellaista lainsäädäntöä, mitä se ei halua, voi Suomi aina irtisanoa sopimuksen. Näin voidaan noudattaa eduskunnan tahtoa. Ei ole olemassa mitään Jumalalta saatua luonnonoikeutta, joka ylittää kansanvaltaisuuden. Katolisen kirkon muinainen oikeuskäsitys ei hallitse Suomea.
Suomea sitovia niin sanottuja ihmisoikeussopimuksia on useita kymmeniä. Lähtökohta on, että sopimusvelvoitteet eduskunta hyväksyy Suomen sisäisesti lailla. Sopimuksia ei sovelleta suoraan Euroopan ihmisoikeussopimusta lukuun ottamatta. Esimerkiksi asetuksella, ilman eduskunnan myötävaikutusta, Suomessa aikanaan hyväksyttyjä ihmisoikeusvelvoitteita ei voida pitää suoraan velvoittavina.
Kysymys välineellistetyn maahantulon torjumisesta on kysymys siitä, kuuluuko valta Suomessa kansalle eli eduskunnalle vai onko meillä perusoikeuksien tulkinnan kautta jokin oikeustieteen teoreetikkojen joukko, joilla on oikeus estää demokraattinen päätöksenteko.
Perusoikeussäännökset ovat hyvin yleisiä ja avoimia. Niiden sisältö syntyy tulkinnan kautta. Ne ovat aina poliittista ja moraalista harkinta, eivät oikeudellista harkintaa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklan mukaan miehellä ja naisella on oikeus solmia avioliitto. Nykyisen tulkinnan mukaan tämä oikeus koskee myös samaa sukupuolta olevia. Tulos on saavutettu uudella tulkinnalla.
Yhdysvalloissa, jossa perustuslain muuttaminen on käytännössä mahdotonta, Korkein oikeus vastaa perusoikeustulkinnoista. Sen sijaan Britanniassa, jossa pitkä oikeudellinen historia takaa perusoikeudet, ei ole edes perustuslakia ja parlamentti päättää perusoikeuksien kehityksestä.
Koska Suomessa eduskunnalla on oikeus muuttaa perustuslakia, ei meillä ole tarvetta siirtää tuota valtaa tuomioistuimille. Demokratian kannalta olisi onnetonta, jos päätyisimme tuomarivaltioon, jossa tärkeimmät moraaliset päätökset tekevät juristit, joita ei ole demokraattisesti valittu. On ymmärrettävää, että ne, jotka ovat eduskunnan enemmistön kanssa eri mieltä, pyrkivät estämään eduskunnan päätöksenteon. Mutta demokratiaan kuuluu, että kansan tahto toteutuu. Siksi eduskunnan on aktivismista huolimatta käytettävä perustuslakimme mukaisesti sitä lainsäädäntövaltaa, joka sille kuuluu. On oltava todella huolissaan, jos perustuslain peruskiven, kansanvallan, toiminta estetään.
