Tunnistatko nämä merkit? Moni saa virheestä parkkisakon

Pysäköintisääntöjen osaamista voisi edellyttää tiukemmin jo teoriakokeessa, Spaty esittää.
Liikennemerkkejä kadulla Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Liikennemerkkejä kadulla Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Viisi yleistä liikennemerkkiä on aiheuttanut etenkin tänä keväänä kuljettajille päänvaivaa, kertoo Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry.

SPATY:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsärannan mielestä on erikoista, että ajokortin suorittamiseen kuuluu tarkka teoriakoe, mutta siitä huolimatta merkittävä osa valvontamaksuista liittyy hyvin arkipäiväisiin pysäköinnistä kertoviin merkkeihin.

– Sellaiset perusmerkit, joita käydään läpi autokoulussa, aiheuttavat paljon valvontamaksuja. Nyt olisi aika testata pysäköintisääntöjen osaamista nykyistä tehokkaammin autokoulun teoriakokeessa! Toistuvat pysäköintivirheet eivät ole mikään pikku lipsahdus, vaan ne kertovat osaamisvajeesta, hän sanoo.

Pysäköintikieltoalue / VÄYLÄVIRASTO

Pysäköintikieltoalue: merkki, joka vaikuttaa kahden kilometrin päähän

Keltapohjainen merkki, jossa on sininen ympyrä ja punainen vinoviiva, on monelle tuttu, mutta sen tarkoitus on viime aikoina unohtunut monelta. Merkin kattaman alueen sisällä pysäköinti on kielletty, vaikka varsinainen merkki olisi jäänyt jo useamman korttelin päähän. Merkki siis usein koskee laajempaa aluetta, eikä vain tiettyä tienpätkää.

– Tämä merkki aiheuttaa autoilijalle ongelmia tyypillisesti silloin, kun hän ajaa vieraammalle alueelle. Kieltoalueen rajalla oleva merkki jää selän taakse ja muutaman korttelin päässä auto jätetään kieltoalueen sisään, Metsäranta toteaa tiedotteessa.

Aluepysäköintikieltoja on varsinkin Helsingin ja muiden isojen kaupunkien keskustoissa. Moni huomaa kiellon vasta siinä vaiheessa, kun maksulappu on jo tuulilasissa.

Pysäköintiajan alkamisajan osoittamisvelvollisuus / VÄYLÄVIRASTO

Pysäköintiajan alkamisajan osoittamisvelvollisuus: kiekon pitää näkyä

Kun parkkipaikalla on käytettävä kiekkoa, kiekko pitää jättää autossa selvästi näkyvään paikkaan. Sinipohjainen kiekkomerkki aikarajoituksineen kertoo tästä velvollisuudesta.

Kompastuskiviä tämän merkin kohdalla on kaksi. Usein kiekko unohtuu kokonaan. Vielä yleisempi virhe on palata autolle kääntämään kiekon viisaria, jotta voisi jatkaa pysäköintiä samalla paikalla, mikä ei ole sallittua.

– Saapumisajan muuttaminen kesken pysäköinnin on Suomessa kielletty, mutta tämä näyttää nyt olevan monelle tuntematon sääntö. Luullaan, että aikarajoitus alkaa alusta, kun kiekkoa siirtää. Näin ei kuitenkaan ole, ja siksi yhdistyksemme jäsenyritysten valvojat puuttuvat tähän tiukasti, Metsäranta huomauttaa.

Pysähtyminen kielletty. VÄYLÄVIRASTO

Kun pysäyttäminen on kielletty, matkustajan jättäminenkin on kielletty

Moni autoilija sekoittaa nyt kaksi samankaltaista merkkiä keskenään: pysäköintikiellon ja pysäyttämiskiellon. Ensimmäinen sallii lyhyen pysähdyksen esimerkiksi matkustajan jättämistä varten mutta toinen on ehdoton.

Pysäyttämiskielto eli sinipohjainen rengas punaisella X–kuviolla kieltää pysähtymisen kokonaan. Sen alueella edes nopea puhelimen vilkaisu tai matkustajan ulos päästäminen ei ole sallittua, vaikka kuljettaja jäisi ratin taakse.

Poimintoja videosisällöistämme

Merkkiä käytetään usein alueilla, joissa pienikin pysähdys tukkii liikenteen kuten kapeilla kaduilla tai vilkkaiden risteysten läheisyydessä.

– Ymmärrän, että autoilija voi ajatella pysähtyvänsä vain hetkiseksi. Mutta yksikin pysähtynyt auto voi tehdä esimerkiksi linja-auton kääntymisestä mahdotonta tai peittää näkyvyyden suojatielle, Metsäranta kuvaa.

Maksullinen pysäköinti VÄYLÄVIRASTO

Maksullinen pysäköinti ei ole sama asia kuin pysäköintikiekko

Keltainen merkki, jossa on musta pysäköintimittari ja kellonajat, aiheuttaa jatkuvasti yllättävän paljon sekaannusta. Moni autoilija luulee, että merkki tarkoittaa parkkikiekon käyttövelvollisuutta eli ilmaista pysäköintiä aikarajoituksella.

Merkki tarkoittaa kuitenkin sitä, että alueella pysäköinnistä täytyy maksaa.

– Maksullisen pysäköinnin merkki tulkitaan usein ilmaiseksi parkiksi kiekkoa käyttäen, koska molemmissa merkeissä on usein kellonajat ja pysäköintiin viittaava symboli. Tämä on ehkä sitkein myytti, johon yhdistyksemme valvojat törmäävät. Maksullisen pysäköinnin ja kiekkomerkin ero on kuitenkin suuri: toinen edellyttää maksamista ja toinen vain kiekon asettamista tuulilasiin, Metsäranta kertoo.

Ajoneuvon sijoitus pysäköintipaikalla. VÄYLÄVIRASTO

Ajoneuvon sijoitus pysäköintipaikalla: väärä kulma voi viedä kaksi paikkaa

Sinipohjainen merkki, jossa on valkoisia suorakaiteita vinossa tai poikittain, ohjeistaa miten päin auto pitäisi ruudussa pysäköidä. Näitä merkkejä näkee kaduilla, pihoilla ja parkkihalleissa.

Merkki ohitetaan helposti, kun sopiva ruutu vihdoin löytyy. Seurauksena on usein se, että vinoon merkityssä ruudussa suoraan seisova auto vie käytännössä kahden auton tilan.

– Tällainen pysäköinti on ongelma erityisesti ahtaissa halleissa ja pihakaduilla. Yksi väärin suunnattu auto voi estää toisia mahtumasta kääntymään tai tukkii hätäajoneuvon reitin, Metsäranta muistuttaa.

Metsäranta kehottaa jokaista kuljettajaa tarkistamaan nyt ainakin kotikulmiensa pysäköintimerkit uudelleen.

– Sen sijaan, että keräilee valvontamaksuja perusvirheistä, kannattaisi käyttää viisi minuuttia liikennemerkkien kertaamiseen.

LUE MYÖS:
Tässä kaupungissa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä

Osassa Euroopan maita nopeusrajoituksia tiukennetaan, osassa höllennetään.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen Suviseurat ovat jo ruuhkauttaneet Kauhavan lentokentän. Tapahtuma käynnistyy huomenna.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Mainos