Verkkouutiset

Rankkasateet voivat aiheuttaa paikoin taajamatulvia. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Tulossa voimakkaita ukkosia ja rankkasateita

Maan länsiosasta Etelä-Lappiin yltävällä alueella voi esiintyä perjantaina voimakkaita ukkospuuskia ja rankkasadetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan perjantaiksi lännestä virtaa hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa Suomeen aina Etelä-Lappia myöten. Samalla lännestä lähestyy säärintama, jonka etupuolelle länteen ja pohjoiseen voi kehittyä voimakkaita ukkoskuuroja ja runsaita sateita.

Perjantaiaamuna säärintama sateineen yltää länsirannikolle, ja iltapäivään mennessä se on jo maan länsiosasta Etelä-Lappiin yltävällä alueella.

Päivän aikana rintaman etupuolella voi kehittyä ukkosia, joissa voi esiintyä voimakkaita puuskia ja rankkasateita. Tampereelta ja Jyväskylästä kohti Koillismaata yltävä alue on suotuisin voimakkaiden ukkosten kehittymiselle.

Ukkoskuurojen yhteydessä voi sataa vettä yli 20 millimetriä tunnissa. Vuorokausikertymät voivat olla lännestä Etelä-Lappiin yltävällä alueella runsaita: yleisesti vuorokauden aikana voi sataa 20‒30 millimetriä, paikoin jopa yli 50 millimetriä.

– Rankkasateet voivat aiheuttaa paikoin taajamatulvia ja ukkospuuskat puiden kaatumisia sekä sähkökatkoja, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto sanoo.

Perjantaina poutaisin ja lämpimin alue ulottuu Uudeltamaalta Etelä-Karjalaan, siellä lämpötila yltää yleisesti yli 25 asteeseen.

Lauantain vastaisena yönä säärintama alkaa liikkua maan etelä- ja keskiosan poikki kohti itää. Lauantai-iltapäivällä idässä voi kehittyä ukkoskuuroja voimakkaine ukkospuuskineen ja rankkasateineen. Tilanteeseen tuo kuitenkin epävarmuutta säärintaman etenemisvauhti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)