Israelin asevoimat (IDF) on jatkanut maaoperaatiotaan Libanonissa toimivaa Hizbollah-järjestöä vastaan. Ilmaiskujen kerrotaan jatkuneen yhtä laajoina kuin aiemmin huolimatta Iranin tekemästä ohjushyökkäyksestä IDF:n tukikohtia vastaan.
Israelin 98. divisioonan kerrotaan ajautuneen keskiviikkona lähitaisteluun Hizbollahin taistelijoiden kanssa. Joukot ylittivät rajan tiistaina, mutta pysyttelivät tuolloin ”lyhyen kävelymatkan” päässä rajavyöhykkeestä.
IDF on julkaissut uutta kuvamateriaalia divisioonan toiminnasta ja sanoo sen alaisen kommandoyksikön tuhonneen Hizbollahin raketinheittimen ja räjähdevaraston. Yli 150 kohteeseen on tehty ilmaiskuja. Alueelle on lähetetty 98. divisioonan lisäksi myös 36. divisioona. Operaatiota kuvaillaan silti ”rajoitetuksi ja paikalliseksi”.
Hizbollah vahvistaa taistelut tiedotteessaan ja sanoo israelilaisjoukkojen edenneen rajan tuntumassa sijaitsevaan Maroun al-Rasin kylään.
Times of Israel -lehden mukaan osa Iranin tiistai-iltana ampumista ohjuksista osui Israelin lentotukikohtiin. Toimisto- ja huoltorakennuksia vaurioitui, mutta tämä ei vaikuttanut maan ilmavoimien toimintaan.
Lentokoneita ei tiettävästi tuhoutunut. Israelin ilmavoimien kerrotaan valmistelevan parhaillaan vastatoimia Iranin iskuun ”maan poliittisen johdon ohjeiden mukaisesti”.
⭕️Recap of the IDF’s targeted operations in southern Lebanon:
150+ terrorist infrastructure sites have been destroyed in air strikes, including Hezbollah’s HQ, weapon storage facilities and rocket launchers.
In cooperation with the IAF, our troops have eliminated terrorists and… pic.twitter.com/koNQyEuQJ9
— Israel Defense Forces (@IDF) October 2, 2024