Hyvinvointialueuudistuksen seurauksena kuntien väestörakenteen vaikutus kunnan talouteen muuttuu perustavanlaatuisesti. Hyvinvointialueuudistus siirtää kuntien kontolta pois kalliit ja riskipitoiset sosiaali- ja terveyskulut, mikä tarkoittaa karkeasti, että aikuisväestöstä tulee kunnille positiivinen tulonlähde aina eläkeikäisiä myöden.
2023 alusta lähtien kaikkein kalleimpia asukkaita kunnille ovat alle 12-vuotiaat lapset. Tämä on seikka, jota lainsäätäjien tulisi nyt tarkastella suurennuslasin kanssa valtionosuuksista ja kuntien tehtävistä päätettäessä.
Syntyvyyden laskun on arveltu näkyvän suoraan kustannusten laskuna, mutta fakta kuitenkin on, että laskennallista säästöpotentiaalia ei saada kunnissa hyödynnettyä ainakaan kovin nopeasti. Valtioneuvoston kuntatalousohjelmassa arvioidaan, että kuntien tulojen ja menojen välinen epäsuhta jatkuu pitkälle tulevaisuuteen ja kuntatalouden toiminnan ja investointien rahavirran ennustetaan toteutuvan negatiivisena ainakin vuoteen 2026. Erityisesti 20 000 – 40 000 asukkaan kuntakokoryhmässä ja kunnissa, jossa lapsimäärät ovat kasvussa, veroprosentin korotuspaine on suuri ja lainakantojen arvellaan entisestään kasvavan.
Mitä tarkoittaa, jos nyt jo investointipaineiden vuoksi velkaantuneiden, lapsivaltaisten kasvukuntien on lähdettävä hakemaan toiminnoistaan lisää tehokkuutta ja tuottavuutta? Mistä silloin säästetään? Mitkä voisivat olla rakenteellisia uudistuksia, jotka toisivat kunnille mahdollisuuksia lisätä kustannustehokkuutta, toimia joustavammin, uudistaa palveluvalikoimaa?
Tällä hallituskaudella valtio on enimmäkseen vain lisännyt kuntien koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kustannustaakkaa. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, edelleen haaveillaan esiopetuksen laajentamisesta, varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta tai pienten lasten varhaisten kouluvuosien järjestämisestä alkuluokka -mallin mukaisesti. Tällöin on oltava valmiutta myös miettiä miten – etenkin ne harvenevat kunnat, joissa lasten määrä ei vähene, vaan jopa kasvaa, selviävät investointien ja toiminnoista aiheutuvien kustannusten kanssa.
Lasten ja nuorten kannalta olennaisia kuntien tuottamia palveluita ovat myös vapaa-ajan palvelut ja hyvinvointipalvelut. Harrastustoiminnan osalta kokeilut harrasteiltapäivistä ovat osoittaneet käytännössä, että lasten ja perheiden arkea tukee ja helpottaa se, että harrastustoiminta on kytketty koulupäivän yhteyteen. Tämä edesauttaa myös tehokasta tilojen käyttöä ja lisää kustannustehokkuutta. Kokeiluja on toteutettu nyt hankerahan turvin, mutta toiminnan turvaamiseksi tulisi luoda pysyvä rahoitusmalli.
Pilotointeja ja kokeiluja toteutettaessa, tulee turvata, että niillä on mahdollisuus vakiintua osaksi kuntien arkea paitsi rahoituksen osalta, myös lainsäädännön puitteissa. Esimerkiksi esiopetusta ja alakoulun ensimmäisiä luokkia yhdistävän alkuluokkatoiminnan osalta ylimääräisiä kustannuksia ja käytännön haasteita aiheuttavat tällä hetkellä joustamattomat pykälät, jotka estävät järkevät toimintatavat mm. koululaisten iltapäivätoiminnan ja täydentävän varhaiskasvatuksen yhteensovittamiseksi tai eri työntekijäryhmien esimiehisyyden toteuttamiseksi.
Selvää on, että sivistyspalveluiden rahoitusta on lisättävä ja säädösvalmistelussa kustannusvaikutukset tulee arvioida nykyistä huolellisemmin ja realistisemmin. Uusille tehtäville on saatava täysimääräiset valtionosuudet. Rahoituksen tulisi myös huomioida paremmin väestön ja palvelutarpeen rakenteiden muutokset.
Lapset ja heidän palvelunsa, eivät saa olla hyvinvointialueuudistuksen kärsijöitä.
