T&T: Suomessa valmistetaan pian myrkkyä, jota ilman maailma kuolisi nälkään

Nykyinen ruokateollisuus ei pyörisi ilman vaarallista ainetta.
Havainnekuva tehdasalueesta. NOVANA
Havainnekuva tehdasalueesta. NOVANA

Poriin suunnitellaan tehdasta, joka valmistaa myrkyllistä vanadiinipentoksidia. Myrkyllä on niin merkittävä rooli nykyajan ruokatuotannossa, että ilman sitä ihmiskunta kuolisi nälkään. Asiasta kertoo Tekniikka & Talous.

Valtion alainen Business Finland myönsi marraskuun puolivälissä hankkeelle noin 49 miljoonan euron rahoituksen. Käytännössä valtio tulee rahoittamaan hankkeen rakentamisesta noin 12 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tehtaan rakentavan Novanan mukaan laitos tuottaisi noin 9 000 tonnia vanadiinipentoksidia vuodessa. Yrityksen tiedotteen mukaan se vastaisi noin 60 prosenttia kansainvälisestä tuotannosta ja 60 prosenttia Euroopan tarvitsemasta vanadiinista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vanadiinilaitos on erinomainen esimerkki siitä, miten Suomi voi vahvistaa asemaansa kestävän teollisuuden edelläkävijänä. Business Finlandin investointiavustus tukee paitsi uutta teknologiaa ja kiertotaloutta, myös Euroopan omavaraisuutta kriittisissä raaka-aineissa. Hanke edistää vihreää siirtymää ja luo merkittäviä mahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle ja osaamiselle, sanoo hankejohtaja Sini Uuttu Business Finlandista tiedotteessa.

Laitoksen rakentaminen alkaa rahoituksen varmistuttua ja kestää arviolta 2,5–3 vuotta. Hankkeen toteutuminen ei ole vielä varmistunut.

Vanadiini on siirtymämetalleihin kuuluva metalli. Vaikka aine on myrkyllinen, se on korvaamattoman tärkeä esimerkiksi ruokatuotannossa. Tämä perustuu siihen, että vanadiiniteollisuudella on merkittävä rooli esimerkiksi keinolannoitteen tuotannossa.

Ruokavalion on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lisäävän myös syöpäriskiä.
Mainos