Sähkölinjoja Jämsässä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

TS: Tällainen sähkösopimus on nyt järkevin

Sähkösopimusten hintojen vertailu on asiantuntijoiden mukaan hankalaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sähkösopimuksen valintaa vaikeuttavat uudet, hinnoittelultaan monimutkaisemmat sopimukset, kertoo Turun Sanomat.

Asiantuntijoiden mukaan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota omaan energiankulutukseen, mihin kodin lämmitysmuoto vaikuttaa paljon, ja oman taloutensa kantokykyyn. Jos sähköä kuluttaa vähemmän laskussa korostuvat sähkön perus- ja siirtomaksu ja verot.

Energiateollisuus ry:n energiamarkkinat-yksikön johtaja Pekka Salomaa toteaa, että jos on taloudellista liikkumavaraa, tai mahdollisuus ajoittaa omaa energiankulutusta, voi pörssisähkösopimus tunneittain vaihtelevine hintoineen olla hyvä vaihtoehto. Pörssisähkö voi hyödyttää esimerkiksi sähköllä lämmittävää.

Määräaikainen sähkösopimus on hyvä valinta, jos omaa taloutta pitää miettiä tarkkaan, sillä lasku on ennustettava. Määräaikainen sopimus onkin Suomen suositun sähkösopimustyyppi. Sopimusaikana voi tarkkailla mihin suuntaan sähkön hinta kehittyy.

Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen etu on yksinkertaisuus. Sähköyhtiö saa sopimuksesta riippuen muuttaa sähkön hintaa esimerkiksi kolmen kuukauden välein.

Monet yhtiöt tarjoavat myös uutta sopimustyyppiä, jossa määräaikaiseen sopimukseen sisältyy kulutusvaikutus. Kiinteän hinnan päälle laskettava asiakkaan sähkönkäytön ajoittuminen vaikuttaa nostavasti tai laskevasti loppusummaan, sähkön pörssihinnasta riippuen. Lasku on kuitenkin ennustettavampi kuin pörssisähkössä.

– Kulutusvaikutuksellista sopimusta ei kannata ottaa, jos kulutus ei ole suurta tai se painottuu samoille ajankohdille kuin milloin ihmiset muutenkin tuppaavat käyttämään sähköä eniten, Salomaa sanoo TS:lle.

Valonian energia-asiantuntijan Liisa Harjulan mukaan että uudet sopimustyypit hämmentävät kuluttajia, koska sopimuksista ei selviä, mikä niiden lopullinen hinta on.

Hän suhtautuu kriittisesti myös lyhyisiin, vain muutaman kuukauden mittaisiin määräaikaissopimuksiin. Niissä hämärtyy, mitä tapahtuu sopimusajan päätyttyä – joutuuko sähköä ostamaan kalliimmalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)