TS: Kirkolliskokous yhä ristiriidassa vihkimisestä

Pitkään jumissa ollut keskustelu oli jumissa myös tiistaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turussa tiistaina kokoontunut kirkolliskokous ei löytänyt yksimielisyyttä keskustelussaan avioliitosta ja avioliittokäsityksistä. Käsittelyssä oli piispojen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä, kertoo Turun Sanomat.

Piispojen esitysen mukaan kirkon tulisi säilyttää kirkon vanha avioliittokäsitys, jossa avioliitto on naisen ja miehen välinen, mutta hyväksyä sen rinnalle myös käsitys avioliitosta kahden ihmisen välisenä. Tämä mahdollistaisi keskenään samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen.

Piispojen esitys on nähty kompromissina, joka veisi eteenpäin kirkossa pitkään jumissa ollutta keskustelua. Esityksen hyväksyminen edellytäisi kolmen neljäsosan enemmistöä.

Osa esityksen vastustajista oli huolissaan siitä, että rinnakkaisten avioliittokäsitysten hyväksyminen johtaisi vanhaa avioliittokäsitystä kannattavien kirkon työntekijöiden syrjimiseen. He uskoivat, että henkilön kannattama avioliittokäsitys voisi vaikuttaa siihen, kenet valitaan kirkkoherran virkaan.

Samalla osa on huolissaan siitä, että samaa sukupuolta olevien vihkimättä jättäminen on syrjintää sekin.

Monessa seurakunnassa samaa sukupuolta olevia pareja vihitään jo nyt. Helsingin hiippakunnan Tuomas Antola toivoi asiassa yhdenvertaisuutta koko Suomeen.

– Usko yhdistää, ei avioliittokäsitys, Antola sanoi Turun Sanomien mukaan.

Täysistunto kokoontuu jälleen keskiviikkona aamuyhdeksältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)