Brasilian sunnuntaisissa presidentinvaaleissa kohtaavat oikeistopopulistinen Jair Bolsonaro sekä vasemmistoa edustava Fernando Haddad. Viimeisimmissä gallupeissa Bolsonaro on saanut 56 prosenttia äänistä ja Haddad jäljelle jäävät 44 prosenttia, uutisoi CNN.
Bolsonaro sai vaalien ensimmäisellä kierroksella 46 prosenttia äänistä. Haddadin saalis lokakuun alussa käydyltä ensimmäiseltä kierrokselta oli 29,3 prosenttia.
Bolsonaro on hyvin kiistelty hahmo Brasiliassa. Räikeää hahmoa on kutsuttu provokatiivisten mielipiteidensä takia ”tropiikin Trumpiksi”, kertoo BBC. Entinen armeijan kapteeni on avoimesti esimerkiksi homo- ja aborttivastainen ja vastustaa maahanmuuttoa. Bolsonaroa vastaan on järjestetty useita mielenosoituksia.
Bolsonaro joutui syyskuun alussa puukkoiskun kohteeksi. Iskussa presidenttiehdokas menetti jopa 40 prosenttia verestään, eikä ole pystynyt kampanjoimaan julkisuudessa sen jälkeen.
Bolsonaron vastaehdokas Fernado Haddad astui kisaan vain kuukausi ennen ensimmäistä kierrosta, sillä puolueen aikaisempi presidenttiehdokas, Brasilian entinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva joutui luopumaan ehdokkuudestaan korruptiotuomionsa takia.
Äänestäminen on Brasiliassa pakollista. Presidentinvaalien kanssa samanaikaisesti järjestetään myös parlamentti- ja osavaltiovaalit.