Verkkouutiset

Sarmatin testilaukaisu huhtikuussa 2022 Venäjän puolustusministeriön kuvassa. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Totuus Vladimir Putinin ”ihmeaseesta”: Venäjän ohjusteollisuus on kriisissä

Venäjän ”strateginen keihäänkärki” nojasi tutkijan mukaan ukrainalaiseen tietotaitoon.
Heikki Hakala
Heikki Hakala
Heikki Hakala on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä on ilmoittanut saaneensa valmiiksi uuden ”superraskaaksi” luonnehditun mannertenvälisen Sarmat-ohjuksensa kehitystyöt. Nyt ei enää tarvitse kuin aloittaa ohjusten massatuotanto ja ottaa ne käyttöön, Vladimir Putinin raportoidaan todenneen.

Kremliä myötäilevät tutkijat ovat venäläistutkija Maksim Startšakin mukaan ylistäneet toistakymmentä ydinkärkeä kuljettavaa Sarmatia ja väittäneet, että se muuttaa maailmanlaajuisen pelotetasapainon.

– Kotimaisen puolustussektorin riemuvoitoksi väitetty asia on todellisuudessa jälleen uusi todiste valtion avaruusvirastoa Roskosmosta ja koko Venäjän ohjustuotantosektoria koettelevasta kriisistä, Startšak sanoo Carnegie-ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

Venäjä oli hänen mukaansa jo pitkään tarvinnut uuden mannertenvälisen ohjuksen 1970-luvulla kehitetyn Voevodan (SS-18, Satan) tilalle. Voevoda oli Neuvostoliiton suuri ylpeydenaihe, jonka heikko kohta oli se, että ohjukset valmistettiin Ukrainassa.

Viivästyi viivästymistään

Viimeisen Voevoda-ohjuksensa Venäjä on Maksim Startšakin mukaan laukaissut vuonna 2013, jolloin niiden käyttöiäksi arvioitiin enää viisi tai kuusi vuotta. Sittemmin puolustusministeri Sergei Šoigu on toistuvasti ilmoittanut niiden poistuvan käytöstä viimeistään vuonna 2022.

Sarmatin suunnittelu aloitettiin hänen mukaansa vuonna 2013 samassa Makejevin suunnittelutoimistossa, joka oli vastannut Voevodan ylläpidosta.

– Nykyaikaisen ohjuksen luominen tyhjästä edellytti kokonaan uusia tuotantolinjoja ja yhteistyötä eri yritysten välillä, Startšak sanoo.

Vladimir Putin rakettivalmistaja RSC Energian tehtaalla propagandakuvassa. AFP / LEHTIKUVA / GRIGORY SYSOYEV

Roskosmoksen johtajan Juri Borisovin mukaan Sarmat on jo käytössä. Lokakuussa Putin kuitenkin kertoi, että vaikka ohjus oli läpäissyt kaikki tarvittavat tarkastukset, tarvitaan kuitenkin ”hallinnollisia menettelyjä” ennen kuin se voidaan ottaa massatuotantoon ja luovuttaa asevoimille ”lähitulevaisuudessa”.

– Saattaa tuntua siltä, että Sarmatin ilmaantuminen antaisi aihetta juhlaan Kremlissä sen onnistuttua laajentamaan ydinasearsenaaliaan ja esittelemään uutta ohjusta maailmalle. Tarkemmin tarkasteltuna Sarmat-saaga on kuitenkin ilmeinen esimerkki Venäjän ohjustuotantosektoria koettelevasta syvästä kriisistä, Startšak toteaa.

Ei näytä ruusuiselta

Sarmatin kehitystyö eteni Startšakin mukaan takkuisesti. Ensimmäisten testien piti tapahtua vuonna 2015, mutta ne toteutettiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Ohjuksen piti tulla käyttöön vuonna 2018, mutta määräaikaa on toistuvasti siirretty.

– Sarmatin ongelmat johtuvat Roskosmoksen ja sen alihankkijoiden taloudellisista tappioista ja kasvavista veloista. Osa Roskosmoksen alihankkijoista on ollut Yhdysvaltojen pakotteiden alaisina vuodesta 2014, ja lähes kaikki niiden kansainväliset sopimukset peruttiin Venäjä aloitettua täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022. Se, että Roskosmos alihankkijoineen on eristyksissä länsimaisesta teknologiasta ja laitteista, merkitsee yhä suurempia tappioita ja pidempiä tuotantoviipeitä, Startšak sanoo.

Kahdeksan viime vuoden aikana Venäjä on kyennyt Startšakin mukaan toteuttamaan vuosittain vain 15–26 laukaisua maata kiertävälle radalle. Luku on olennaisesti pienempi kuin Yhdysvaltojen ja Kiinan. Myöskään ohjusten osalta Venäjän tilanne ei näytä kovin ruusuiselta. Kun maasta laukaistujen mannertenvälisten ballististen ohjusten määrä vuosina 2013–2017 oli 6–10, aikavälillä 2018–2022 se oli enää 2–5.

Nyt näyttää Startšakin mukaan siltä, että yhä epätoivoisemmaksi käyvä Kreml ei ole enää kiinnostunut ydinohjustensa todellisista ominaisuuksista, vaan keskittää kaikki voimansa vastapuolen pelotteluun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)