Presidentti Vladimir Putin ilmoitti 150 000 Venäjän sotilaan harjoituksista keskiviikkona. Samana päivänä ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi Venäjän kunnioittavan Ukrainan aluetta.
Daily Beast -julkaisun mukaan USA:n tiedusteluelimet eivät väheksyneet Venäjän aiempia provokaatioita ja lieviä maahantunkeutumisia. Silti kukaan amerikkalaistiedustelussa ei vielä perjantaita edeltäneenä yönä uskonut Venäjän ryhtyvän Krimin haltuunottoon, Sotshin G8-huippukokouskin kun oli tulossa.
Daily Beastilla on USA:n tiedustelun rajuun epäonnistumiseen perspektiivi, sillä DB julkaisi tämän uutisen torstai-iltana. Uutisessa USA:n tiedustelun todetaan tehneen johtopäätöksen, ettei invaasiota tule.
”Tiedustelun näkökulmasta meillä ei ole mitään syytä ajatella että kyse on muusta kuin sotaharjoituksesta”, USA:n virkailija totesi torstain jutussa.
Arvio perustui osin siihen, ettei venäläisillä ollut mukana paljoa lääkintäyksiköitä.





