Torstaina juhannuksen menoliikenteessä sattuu noin kolmannes enemmän liikennevahinkoja kuin tavallisena kesäkuisena päivänä. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Torstai on juhannusliikenteen vaarallisin päivä

Peltikolarit ja parkkipaikkavahingot lisääntyvät juhannuksen menoliikenteen ruuhkissa noin 30 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asia selviää vakuutusyhtiö Ifin tilastoista. Jos tielle on lähdettävä vilkkaimpaan aikaan, varaa matkaan aikaa ja malttia. Sähköautolla kannattaa ennakoida ruuhkaan juuttumista varaamalla tavallista enemmän puskuria akkuun.

Torstaina juhannuksen menoliikenteessä sattuu noin kolmannes enemmän liikennevahinkoja kuin tavallisena kesäkuisena päivänä, paljastavat Ifin vuosien 2018–2023 vahinkotilastot.

Lähes saman verran lisääntyvät pysäköintivahingot ruuhkaisilla parkkipaikoilla. Myös sijaisautoon joudutaan matkan keskeydyttyä turvautumaan noin viidennes tavallista useammin.

Eniten vahinkoja sattuu tyypillisesti pääteillä, jotka yleensä ruuhkautuvat menoliikenteen vilkkaimpina tunteita torstai-iltapäivän ja -alkuillan aikana.

– Jos lähtöaikaa ei ole mahdollista aikaistaa tai myöhäistää pahimman ruuhkahuipun ulkopuolelle, kiire kannattaa ainakin jättää kotiin. Lähtöstressin kiristämät hermot, liian kova tilannenopeus ja jonossa ohittelu aiheuttavat ruuhkaliikenteessä vaaratilanteita, painottaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.

– Moottoriteilläkin kannattaa varautua siihen, että edessä on yhtäkkiä pysähtyneitä autoja. Lisäksi tien päällä voi olla harvinaisempia ajoneuvoja, kuten museoautoja, jotka liikkuvat hitaammin ja vaativat erityistä huomiota, Roselius muistuttaa.

Eläinkolarit ja ilkivalta lisääntyvät juhannusviikonloppuna

Torstain menoliikenteen jälkeen suurin osa autovahingoista vähenee juhannusviikonloppuna alle kesäkuun keskiarvon. Hieman yllättäen sunnuntain paluuliikenteessäkään ei nähdä torstain kaltaista vahinkopiikkiä.

Ifin tilastoista erottuu kuitenkin kaksi poikkeusta: eläinkolarit ja ilkivalta lisääntyvät juhannusviikonloppuna huomattavasti.

– Eläinkolarin riskiä lisää se, että juhannuksena autoillaan tavallista enemmän ilta- ja yöaikaan sekä ylipäätään alueilla, joilla eläimiä on enemmän. Eläimet liikkuvat eniten hämärän turvin auringonlaskun jälkeen, joten silloin kannattaa laskea ajonopeutta ja lisätä tarkkaavaisuutta, Roselius toteaa.

Ilkivallan lisääntymisellä on puolestaan usein yhteys alkoholin käyttöön. Autoille tehtävässä ilkivallassa huippu on juhannuspäivänä, jolloin se lisääntyy noin 50 prosenttia keskivertopäivästä.

– Ilkivaltaa tapahtuu tyypillisesti baarien ja muiden illanviettopaikkojen läheisyydessä. Jos mahdollista, auto kannattaa parkkeerata hyvin valaistuun paikkaan etäämmälle baareista, vinkkaa Roselius.

Jätä sähköautolla enemmän puskuria akkuun

Juhannusmatkalle kannattaa lähteä auto kunnossa ja täyteen tankattuna tai ladattuna. Latausverkosto on Suomessa parantunut kuluneen vuoden aikana huomattavasti, joten sähköautolla ruuhkiin lähtemistä ei tarvitse liialti jännittää.

– Viime tipassa lataamisen sijaan kannattaa toki varata tavallista enemmän puskuria akkuun siltä varalta, että juuttuu ruuhkaan. Sähköautojen hinaaminen ajoakun loppumisen vuoksi on tilastojemme perusteella hyvin harvinaista, mutta näissäkin tapauksissa Ifin kaskovakuutus korvaa hinauksen lähimmälle latausasemalle, kertoo Roselius.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)