Paukkuarat koirat, corgipoika Tomppa (vas) ja corgityttö Ruu viettivät uudenvuodenaattoa Hilton Helsinki Airportissa Vantaalla 31. joulukuuta 2021. Hotellissa oli uudenvuoden pauketta paossa yli sata koiraa., LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Toimi näin, jos koirasi karkaa

Uusivuosi näkyy myös kasvaneina koirien karkausmäärinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uudenvuoden juhlintaan kuuluva ilotulitteiden ampuminen näkyy myös kasvaneina koirien karkausmäärinä, eläinvakuutusyhtiö Agria muistuttaa tiedotteessa.

Osa koirista pelkää ilotulitteiden ääniä ja viettää uudenvuoden esimerkiksi sohvan tai sängyn alla täristen. Pahimmillaan pauke voi saada koiran panikoimaan niin, että se karkaa ulkoilun aikana. Paniikissa oleva koira voi juosta pitkiäkin matkoja eikä se yleensä anna ihmisten lähestyä itseään. Karannutta koiraa ei kannata huutaa nimeltä eikä lähteä juoksemaan sen perään. Tärkeintä on pysyä rauhallisena, sillä usein karkuri palaa itse takaisin tilanteen ollessa ohi.

Jos koiraa ei kuitenkaan ala kuulua takaisin, hyvän ruoan haju voi auttaa. Karkaamispaikalle tai kotipihalle voi viedä todella vahvasti tuoksuvaa ruokaa. Karkaamispaikalle kannattaa jättää myös omistajan vaatekappale, jotta tuttu haju houkuttelee karkuria takaisin. Lähitienoolle voi myös jakaa katoamisilmoituksia ja ilmoittaa karkurista sosiaalisessa mediassa sekä Karkurit.fi -sivulla.

Mikäli näistä toimista ei ole apua, voi ottaa yhteyttä Etsijäkoiraliittoon toimintaohjeiden saamiseksi. Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelin 040 724 8614 on uutenavuotena auki vuorokauden ympäri. Valtaosa karkureista palautuu neuvonnan ja ohjeiden avulla takaisin kotiin.

Mikäli tilanne pitkittyy ja alueeltasi löytyy etsijäkoira, on mahdollista saada karkurin etsintäavuksi koulutettu koirakko. Etsijäkoiran rooli on ainoastaan paikallistaa karkuri, omistajan tehtäväksi jää karkurin houkuttelu annettujen ohjeiden mukaisesti.

– Karkurieläimet eivät odota pelastajia samoin kuin eksyneet ihmiset. Jos niitä lähestyy liikaa, ne lähtevät kauemmas karkuun. Tyypillisesti karkurit saadaan kiinni houkuttelemalla niitä maastoon tehtyjen hajujälkien ja/tai grillaamisen avulla, sanoo Etsijäkoiraliiton koulutus- ja etsintävastaava Lena Lundell tiedotteessa.

Näin helpotat pelokkaan koiran oloa

Agrian mukaan on olemassa keinoja, joilla raketinpauketta pelkäävän koiran oloa voi helpottaa ja osaltaan vähentää riskiä, että koira lähtisi karkuun rakettien paukkeen takia.

Mikäli uudenvuoden aattoa vietetään kotona, koiralle kannattaa varata rauhallinen huone tai nurkkaus, johon se voi vetäytyä halutessaan. Peloissaan koira hakee usein turvaa omistajastaan, joten koiraa ei kannata jättää yksin kotiin. Huone, jossa oleillaan, kannattaa yrittää eristää ilotulitteiden äänistä ja kirkkaista valoista vetämällä verhot ikkunoiden eteen. Koiranomistaja voi myös laittaa radion tai TV:n päälle sopivan kovalle, jotta musiikki peittää osan ulkoa kuuluvasta paukkeesta.

Koiralle voi yrittää antaa herkkuja tai luun, mutta pelokas koira ei välttämättä halua syödä mitään. Silloin koiran kannattaa antaa olla rauhassa valitsemassaan paikassa ja tarkkailla sen oloa. Omistajan kannattaa pyrkiä itsekin olemaan rauhallinen ja käyttäytymään normaalisti, sillä stressaantunut koiranomistaja yleensä vain pahentaa koiran pelkotilaa.

Jos koira reagoi raketteihin todella voimakkaasti, kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa hyvissä ajoin ennen uudenvuodenaattoa. Eläinlääkäri voi tarvittaessa kirjoittaa reseptin rauhoittavaa lääkettä varten.

Jos tietää kokemuksesta, että uudenvuodenaatto on koiralle yhtä tuskaa, kannattaa yrittää viettää uusivuosi mahdollisimman rauhallisessa paikassa, esimerkiksi mökillä.

Toinen rakettivapaa vaihtoehto on lentokentän läheisyydessä sijaitsevat hotellit. Lentokenttien läheisyydessä ei saa ampua raketteja ja monissa hotelleissa on myös koiraystävällisiä huoneita. Huone kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin, sillä koirahuoneita on vain rajallinen määrä ja moni varaa paikkansa jo kuukausia etukäteen.

Peloissaan olevaa koiraa ei kannata ulkoiluttaa

Jos koira pelkää rakettien pauketta, ulkoilua kannattaa välttää. Sen vuoksi koira kannattaa uudenvuodenaattona ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen rakettien pauketta. Ääniarka koira ei välttämättä halua kävellä lainkaan, jos raketteja ammutaan lähistöllä, joten ulkoilua kannattaa välttää koko sen ajan, kun ilotulitteita saa virallisesti ampua (kello 18.00-02.00).

Ulkoilu voi alkaa hyvissä tunnelmissa, mutta yksikin lähistöllä ammuttu raketti voi saada tilanteen muuttumaan. Koira saattaa panikoida ja pelonsekaisessa tilassa juosta pakoon. Ääniherkällä koiralla kannattaakin olla sekä kaulapanta että valjaat kävelylenkin aikana, jotta se ei pääse rimpuilemaan irti. Kaulapannassa kannattaa varmuuden vuoksi olla myös laatta, jossa lukee omistajan nimi ja puhelinnumero.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)