Timo Soini: Suomeen tulee kahdeksan vuoden sinipuna

Ex-ulkoministeri ei ole palaamassa politiikkaan.
Timo Soini. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Timo Soini. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Entisen ulkoministerin Timo Soinin mukaan tällä menolla Suomeen on tulossa sinipunahallitus seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Sinipunalla tarkoitetaan hallituspohjaa, jonka pääpuolueet ovat kokoomus ja SDP.

– Paitsi, jos kepu [keskusta] haluaa olla liberaali, persut muuttoliike ja kristilliset lahko. Tällä menolla nämä kaikki ovat ensi kerralla oppositiossa, Soini kirjoittaa blogissaan.

Aiemmin perussuomalaisten puheenjohtajana vuosina 1997-2017 toiminut Soini arvioi, että puolue voi menestyä kohtalaisesti ”[Jussi] Halla-ahon–[Riikka] Purran iikolliversiona”.

– Haluaako se sitä? Ikuista oppositiota, Soini toteaa.

Samalla Soini ilmoittaa, ettei ole asettumassa ehdolle tulevissa alue- ja kuntavaaleissa.

– Vaikka olen ulkopuolella, en välttämättä ole pihalla.

Kirjoituksensa lopuksi Soini antaa arvionsa myös muiden puolueiden tilanteesta.

– Sinipuna vihreillä ja RKP:lla on nuuskaa kansan silmille.

Vasemmistoliitto ja Liike Nyt eivät ole mukana parlamentaarisessa sovussa.
Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan jo marraskuussa.
SDP:n kansanedustaja joutui oikaisemaan kirjoitustaan, mutta se ei auttanut.
Mainos