Tiedusteluarvio: Venäjällä on jopa 700 ballistista ohjusta

Maan sotateollisuus pystyy valmistamaan satoja ohjuksia kuukaudessa kansainvälisistä pakotteista huolimatta.
Iskanderista kehitetään parhaillaan uudistettua versiota. / mil.ru
Iskanderista kehitetään parhaillaan uudistettua versiota. / mil.ru
Iskanderista kehitetään parhaillaan uudistettua versiota. / mil.ru
Iskanderista kehitetään parhaillaan uudistettua versiota. / mil.ru

Venäjällä oli lokakuussa varastossa jopa 700 ballistista ohjusta ja useita tuhansia erityyppisiä risteilyohjuksia, arvioi Ukrainan sotilastiedustelu HUR.

HUR:n mukaan Moskova on pystynyt pitämään ohjustuotantonsa korkealla tasolla pakotteista huolimatta. Maan sotateollisuuden kapasiteetti riittää yli 200 risteily- ja ballistisen ohjuksen valmistamiseen kuukaudessa. Näistä noin 110 on ballistisia ohjuksia.

Tuotantomäärillä on merkitystä Ukrainan ilmapuolustuksen kannalta, sillä erityisesti ballististen ohjusten tuhoaminen vaatii amerikkalaisten Patriot-torjuntajärjestelmien kaltaista kehittynyttä kalustoa.

Venäjän ballististen 9M723 Iskander-M -ohjusten varastoksi arvioidaan tällä hetkellä noin 115 ohjusta. Niitä valmistetaan HUR:n mukaan noin 65 kappaletta kuukaudessa. Iskanderista kehitetään lisäksi uudistettua versiota, jonka suunnitelluksi kantamaksi arvioidaan 550–700 kilometriä.

S-400-ilmatorjuntajärjestelmissä käytettävien RM-48U-ohjusten varastoksi arvioidaan 400 kappaletta. Venäläiset tehtaat valmistavat niitä noin 40 kuukaudessa.

Mereltä ja maalta käytettävien risteily- ja meritorjuntaohjusten varastot ovat suuria. Venäjällä arvioidaan olevan yli 600 Oniks-ohjusta. Niiden maamaaleja vastaan tarkoitettujen versioiden taistelukärkeä ja kantamaa on kasvatettu. Seitsemän kuukauden aikana uusia Oniks-ohjuksia valmistettiin Ukrainan sotilastiedustelun mukaan yli 55.

Kalibr-risteilyohjuksia Venäjällä arvioidaan olevan yli 450. Niitä valmistetaan noin 29 kuukaudessa.

Kinžal-tuotanto keskeytettiin

Venäjän uusimpiin aseisiin kuuluvia hypersonisia Tsirkon-ohjuksia on HUR:n mukaan varastossa yli 120. Niiden tuotanto on kuitenkin muita ohjustyyppejä hitaampaa, sillä vuoden 2026 seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana niitä valmistettiin yli 30.

Sen sijaan H-47M2 Kinžal -ohjusten tuotanto on Ukrainan tiedustelun mukaan keskeytetty väliaikaisesti tarkkuuteen liittyvien ongelmien vuoksi. Tuotantokapasiteettia on siirretty muiden ballististen aseiden valmistukseen.

HUR:n arvion perusteella kansainväliset pakotteet eivät ole estäneet Venäjää ylläpitämästä laajaa ohjustuotantoa. Korkea tuotantotahti antaa Moskovalle mahdollisuuden sekä täydentää iskuissa kulutettuja ohjuksia että ylläpitää suuria varastoja sodan jatkuessa.

LUE MYÖS:
Venäjän jättitutka voi vaikeuttaa Naton droonien toimintaa (VU 6.11.2026)

Ukrainan iskut ovat lamauttaneet Rostovin alueen keskeisiä kuljetusreittejä ja iskeneet samalla Venäjän viljanvientiin.
Japan Tobacco on yksi suurimmista Venäjällä toimivista savukeyhtiöistä.
Kaliningradiin valmistuva valtava tutkajärjestelmä antaa Kremlille kyvyn seurata sotilaallista toimintaa tuhansien kilometrien päästä.
Mainos