THL:n Mika Salminen: Tämä koronan torjunnassa meni pieleen

THL:n johtajan mukaan Suomi ei alkuvaiheessa suoriutunut pandemian torjunnassa kovin hyvin.
Mika Salminen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Mika Salminen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salmisen mukaan koronapandemian alkuvaiheessa tuudittauduttiin liikaa ajatukseen, että pandemiasta selvitään ilman erillisiä toimia.

– Ongelma on, että EU:n kaikki jäsenmaat tuudittautuivat siihen, että jos pandemia tulee, tästä selvitään ilman että asiaan pitäisi satsata ennakkoon. Kyllä se kostautui, Salminen sanoi keskustelutilaisuudessa torstaina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Salmisen mukaan Suomi ei suoriutunut koronan torjunnassa alkuvaiheessa kovin hyvin. Esimerkkinä tästä on pieleen menneet maskikaupat. Salmisen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään suomalainen ilmiö.

– Se on selviö, että näin käy. Huijarit olivat liikkeellä ja samalla oli pakko olla liikkeellä. Ei yllättävää, että näin kävi.

Onnistuneeksi koronatoimeksi viruksen leviämisen estämiseksi Salminen mainitsee etätyösuosituksen. Rajasuluista hän kiinnittää huomiota siihen, että virus ei levinnyt niinkään muualta tulleiden ihmisten takia vaan muualla matkustaneiden suomalaisten takia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Se, että Suomesta ei ensimmäisen kesän (2020) aikana matkustettu muualle, suojeli meitä tartunnoilta. Ei niinkään se, että tänne ei tullut turisteja, Salminen sanoi.

Salminen ei usko, että koronapandemian tässä vaiheessa olisi enää tiedossa merkittäviä rajoituksia.

– Uskoisin, että kynnys siihen on erittäin korkea. Vastuu on siirtynyt meille kaikille itselle ja voimme valita itse sen, miten toimimme yhteiskunnassa ja miten varovaisia olemme.

Mainos