Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio myöntää Ylellä, että koronarokotukset on aloitettu liian myöhään siihen nähden, että tautiepidemia jyllää jo.
– No varmasti osittain onkin myöhässä, näinhän se on, koronarokotusten järjestämistä koordinoiva Kontio sanoo.
Hänen mukaansa pitää kuitenkin olla realisti. Koronarokotusten järjestäminen on iso urakka, samoin influenssarokotusten, jotka pitäisi antaa myöhemmin, lähempänä vuodenvaihdetta jotta niiden teho ei ennätä laskea ennen kuin influenssaepidemia alkaa. Kumpiakin rokotteita jaetaan yli miljoona annosta.
Koronarokotteiden ajanvarauksen ruuhkautuminen on aiheuttanut ongelmia eri puolilla Suomea.
THL ei ole huolissaan siitä, että rokotuksiin ei pääse heti. Tosin tähän on yksi poikkeus: kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat, eli yli 80-vuotiaat, ja kaikkein sairaimmat. Heidän olisi Kontion mukaan nyt ensiarvoisen tärkeää saada tehosterokote, sen sijaan muiden riskiryhmäläisten riski ei ole yhtä suuri.





