Verkkouutiset

Koronarokoteasema Helsingin Jätkäsaaressa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Terveysyhtiöt koronarokotuksista Ylelle: Tilanne on epäselvä

Yksityisten firmojen piti alkaa antamaan rokotuksia vuoden alussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus päätti joulukuussa mahdollistaa koronarokotusten antamisen yksityisille terveysyhtiöille. Toiveena oli, että rokotukset voisivat alkaa jo tammikuussa. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei rokotteiden jakelua saada aloitettua aikataulun mukaisesti. Asiasta kertoo Yle.

– Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin rokotteita on saatavilla tai mistä niitä tilaamme, Mehiläisen johtava työterveyslääkäri Sirkku Martti sanoo.

Martin mukaan Mehiläiselle olisi kuitenkin jo täysi valmius alkaa rokottamaan, mikäli he vain rokotteita saisivat. Alunperin rokotteita luvattiin toimitettavaksi jo ensi viikolla. Nyt tietoa rokotteiden saapumisesta ei kuitenkaan ole.

Myös eri viranomaisten ristiriitaiset lausunnot herättävät ihmetystä. Sosiaali- ja terveysministeriö puhuu kaikkien yli 18-vuotiaiden rokottamisesta ja THL puolestaan ohjeistaa rokottamaan iäkkäät ja riskiryhmiin kuuluvat. Sirkku Martti ei vielä tiedä kenelle kaikille rokote tulisi antaa.

– Tilanne on epäselvä. Odotamme viranomaisilta yhtenäistä linjausta.

Pandemian alkuaikoina yksityisiä yrityksiä hyödynnettiin koronarokotteiden jakamisessa. Myös Mehiläinen oli tuolloin mukana. Tuolloin rokotteiden saamisesta piti sopia jokaisen kunnan tai sairaanhoitopiirin kanssa erikseen.

– Se oli erittäin työlästä, Martti toteaa.

Mehiläinen ja muut yksityiset terveysyhtiöt toivovat, että tällä kertaa asia voitaisiin hoitaa tehokkaasti ja nopeasti.

– Toivomme, että voisimme tilata kaikki tarvitsemamme rokotteet valtakunnallisesti yhden jakeluketjun kautta ja jakaa ne samanaikaisesti kaikkiin toimipisteisiimme, johtava työterveyslääkäri toivoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)