Terhi Koulumies: Viherideologia kampittaa terveydenhoitoa

Meilahden sairaala-alueen parkkipaikkavaje on ollut osasyynä hoitajien irtisanoutumisiin.
LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies sanoo twiitissään, että Helsingissä harjoitettu viherideologia vaikeuttaa jo henkilökunnan saamista sairaaloihin. Koulumies toteaa tämän johtuvan yksityisautoilun vaikeuttamisesta, joka on nyt johtanut siihen, ettei työmatkalaisille riitä parkkipaikkoja.

Koulumies viittaa twiitissään Iltalehden artikkeliin, jonka mukaan Meilahden sairaala-alueen parkkipaikkavaje on kärjistynyt joidenkin hoitajien irtisanoutumisiin. Sairaalaa vaivaava hoitajapula on jo aiheuttanut leikkauksien siirtämisiä.

Alueella työskentelevien mukaan parkkipaikkojen tarve on akuutti. Erityisesti talviaamuisin tämä on johtanut ruuhkiin, joissa työpaikalle on jouduttu tulemaan reilusti etukäteen parkkipaikan takaamiseksi. Ongelma korostuu erityisesti talvisin, kun työmatkapyöräily on haastavampaa.

– Jos haluaa olla houkutteleva työnantaja, niin ei tällainen parkkiongelma sitä yhtään helpota, toteaa Husin lääkäreiden pääluottamusmies Risto Avela.

– Pysäköinnillä on merkityksensä työpaikan valintakriteerinä, jos haluaa töihin Husin Helsingissä sijaitsevalle Meilahden sairaalakampukselle: se on kanta-Helsingissä, jossa on rajallisesti pysäköintimahdollisuuksia, Husin viestinnästä puolestaan todetaan Iltalehdelle.

Lausuntokierrokselle lähteneen lakiluonnoksen mukaan energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille.
Kansanedustajan mukaan sähköverkkoyhtiön kauppaa pitäisi selvittää.
Läpinäkyvyys ei ole byrokratiaa, vaan maanpuolustusta, korostaa europarlamentaarikko.
Mainos