Verkkouutiset

Kaikki konsernin keskeiset palvelut ja järjestelmät ovat toiminnassa eikä murrolla ole vaikutusta tehtaiden toimintaan. PIXABAY

Teollisuuskonserni joutui tietomurron kohteeksi

Murrettujen tietojen joukossa on asiakkaiden henkilötietoja.

Teollisuuskonserni ABB kertoo joutuneensa tietomurron kohteeksi.

Konsernin tiedotteen mukaan luvaton kolmas osapuoli on saanut käyttöönsä joitain ABB:n järjestelmiä sekä ottanut käyttöönsä kiristysohjelmia.

ABB kertoo olleensa asiasta yhteydessä laillisuusviranomaisiin, ja tilanne on saatu hallintaan. Yhtiö pyrkii selvittämään tietomurron laajuutta.

Koska asian tutkinta on kesken, ABB ei tarkemmin kerro tietomurron yksityiskohdista.

Tiettävästi tietomurrossa varastettujen tietojen joukossa on myös yhtiön asiakkaiden henkilötietoja. ABB kertoo olevansa suoraan yhteydessä kaikkiin tahoihin, joita asia koskee.

Kaikki konsernin keskeiset palvelut ja järjestelmät ovat toiminnassa eikä murrolla ole vaikutusta tehtaiden toimintaan.

ABB on kansainvälinen teollisuuskonserni, jonka pääpaikka sijaitsee Sveitsissä. Yhtiöllä on toimintaa myös Suomessa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS