Tekoäly moderoi aiempaa itsenäisemmin Ylen keskusteluja

Jatkossa tekoälytyökalu voi hylätä ja hyväksyä viestejä.
Ylen Pasilan studiot Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Ylen Pasilan studiot Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yle ottaa tekoälyn aiempaa itsenäisemmin moderoinnin tueksi omilla alustoillaan. Tekoäly voi jatkossa sekä hylätä että hyväksyä keskusteluihin tulleita viestejä itsenäisesti Ylen ohjeistusten perusteella. Kaikki tekoälyn tekemät ratkaisut tapahtuvat ihmisen valvonnassa, Yle kertoo tiedotteessa.

Muutos avaa mahdollisuuden laajentaa vuorovaikutusta sisältöihin, joissa sitä ei aiemmin ole ollut, ja vastaa yleisön toistuvaan toiveeseen saada keskustella Ylen sisältöjen parissa. Ensi vaiheessa tekoälyavusteinen moderointi otetaan laajempaan käyttöönpodcasteissa ja lyhytvideoissa, sekä live-tapahtumien chateissa.

– Tutkimukset osoittavat, että suomalaiset haluavat vuorovaikuttaa heille rakkaiden sisältöjen parissa. Tekoälyn avulla voimme lisätä keskustelua kulttuurisisällöistämme. Keskustelu avaa uusia näkökulmia ja rikastuttaa kokemusta, ja ilman tekoälyä emme pystyisi avaamaan yhtä paljon sisältöjä vuorovaikutukselle, koska meillä ei yksinkertaisesti ole resursseja moderoida kaikkea ihmisvoimin, sanoo Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön johtaja ja vastaava päätoimittaja Johanna Törn-Mangs.

Yle on kehittänyt moderointityökalunsa itse, ja sen alustoilla käytettävä moderointi toimii Ylen toimintaperiaatteiden ja eettisten ohjeiden mukaisesti. Koska työkalu on Ylen itse kehittämä, myös mahdollisiin ongelmiin pystytään reagoimaan nopeasti.

– Ylen arvojen ja tehtävän täytyy heijastua tapaan, jolla hyödynnämme tekoälyä. Tiedämme, että mahdollisuus vuorovaikuttaa on ihmisille tärkeää ja kasvattaa myös sitoutuneisuutta. Nyt keräämme kokemuksia ja arvioimme sen perusteella, miten kehitys jatkuu tästä eteenpäin, Törn-Mangs kertoo.

Uutisartikkelien kommentoinnin moderoinnissa Yle jatkaa yhteistyötä STT:n kanssa. Myös STT:n ihmismoderaattoreiden työtä tuetaan tekoälyllä.

Mainos