Teollisuusliiton mukaan lakkovaroitukset ovat osa järjestöllisiä toimia, joilla se pyrkii vauhdittamaan sopimusratkaisun saavuttamista teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden työntekijöille.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon (sd.) mukaan liitto tavoittelee edelleen palkkaratkaisua, jolla viime vuosina syntynyttä kuoppaa työntekijöiden ostovoimaan saadaan täytettyä.
– Viime viikolla hylkäämämme valtakunnansovittelijan tekemä sovintoehdotus ei olisi korjannut ostovoimaa riittävästi. Tarvitsemme sopimusratkaisun, joka helpottaa jäsentemme arjessa selviämistä, hän sanoo tiedotteessa.
– Korostan jälleen sitä, että sopimusratkaisun täytyy syntyä vientiteollisuuden lähtökohdista. Me emme ole neuvottelemassa keskitettyä palkkaratkaisua, vaan ratkaisua, joka palvelee mahdollisimman hyvin teollisuuden yrityksiä ja työntekijöitä, Aalto kertoo.
Työnantajat sysäävät vastuun julkisen talouden alijäämästä työntekijöiden harteille
Työehtosopimusneuvotteluiden aikana työnantajat ovat julkisuudessa korostaneet huolta julkisen talouden alijäämästä ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta.
– Me olemme huomioineet omissa neuvottelutavoitteissamme niiden vaikutukset kilpailukykyyn, koska ymmärrämme hyvin kasvun tarpeen ja kannamme huolta Suomen tulevaisuudesta, Aalto toteaa.
– Kuitenkin samaan aikaan kun työnantajat vaativat meiltä palkkamalttia vedoten julkisen talouden vaikeaan tilanteeseen, vaativat työnantajat itse maan hallitukselta miljardien eurojen veronkevennyksiä yrityksille ja näiden omistajille välittämättä lainkaan vaatimustensa vaikutuksista julkisen talouden alijäämään, hän jatkaa.
– Taloustieteilijät tyrmäsivät välittömästi väitteet siitä, että vaaditut veronalennukset rahoittaisivat itse itsensä. Edes kasvuyrittäjien mielestä veronalennuksille ei ole tarvetta. Vaadittujen veronkevennysten valossa onkin työnantajilta varsin epäuskottavaa syyttää työntekijöitä kohtuuttomuudesta. Työntekijät kantavat kyllä vastuunsa, odotamme samaa myös työnantajilta, Aalto sanoo.
Työtaistelutoimien kesto ja toimipaikat
Yrityskohtaiset lakkovaroitukset koskevat 41 yritystä teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa.
Teknologiateollisuuden työntekijöitä ja kemianteollisuuden työntekijöitä koskevien lakkovaroituksien lisäksi Teollisuusliitto on tänään jättänyt lakkovaroituksen UPM Plywoodille. Lakkovaroitus koskee yrityskohtaisia työehtosopimusneuvotteluita.
Lakkovaroitusten kohteena olevissa yrityksissä työskentelee noin 10 000 työntekijää. Yrityskohtaiset työnseisaukset alkaisivat 3.3. ja päättyvät 7.3. UPM Plywoodia koskeva työnseisaus alkaisi 3.3, päättyen 9.3.
Yrityskohtaiset työnseisaukset eivät koske hätätyötä eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.
Teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimus päättyi 30.11.2024, kemianteollisuutta koskevat sopimukset päättyivät 31.12.2024.