TE: Hitas-asuntojen myynti takkuaa Helsingissä

Hintasäännellyt omistusasunnot ovat olleet aiemmin kysyttyjä.
Rakennusmiehiä työskentelemässä Kalasataman rakennustyömaalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Rakennusmiehiä työskentelemässä Kalasataman rakennustyömaalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Uusien hitas-asuntojen myynti takkuaa Helsingissä, kertoo Talouselämä. Hitas-asunnot ovat hintasäänneltyjä omistusasuntoja, joiden ostajat arvotaan.

Esimerkiksi Helsingin Kalasatamassa rakenteilla olevan hitas-talon asunnoista 87 prosenttia on varattu, mutta rakennuttaja, Oulun Rakennusteho Oy, ei voi myydä niitä lainaneuvottelujen viivästymisen vuoksi.

Viivästymisen syyksi mainitaan rahoituslaitosten varovaisuus RS-lainaneuvotteluissa.

– Rahoituslaitokset ovat korostuneen varovaisia RS-lainoituksen kanssa. Rakentamislainan eli tulevan taloyhtiölainan neuvottelut ovat venyneet huomattavasti, rakennusyhtiön varatoimitusjohtaja Jere Castrén sanoo Talouselämälle.

Toinen esimerkki on Helsingin Joutsenpuiston hitas-talo, jossa kaikki 109 asuntoa ovat myymättä, kun talo on vielä rakenteilla. Tämän katsotaan johtuvan yleisestä asuntokaupan hidastumisesta.

Myynti- ja markkinointiosaston yksikön päällikkö Ulla-Mari Nieminen pitää kiinnostuksen puutetta poikkeuksellisena. Talon on tarkoitus valmistua vuoteen 2025 mennessä.

Eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat kodin säilytysratkaisut ja keittiö.
Lintu ei aina tunnista ikkunaa esteeksi.
Kyselyn vastaajat kertovat kaipaavansa asuntorakentamiselta kohtuuhintaisuutta ja järkeviä pohjaratkaisuja.
Mainos