Liki 400 000 suomalaista hyödyntää suosittua työhuonevähennystä. Veroetua voi hakea, mikäli omaa asuntoa käyttää työtilana esimerkiksi etätöiden tekemiseen. Täyden työhuonevähennyksen suuruus on vuodessa jopa 940 euroa, edellyttäen että yli puolet työpäivistä on tehtyä kotoa käsin.
Talouselämän mukaan vaikuttaa siltä, että veroedun valvominen käytännössä on hankalaa. Verohallinto muistuttaa, että tarvittaessa perusteettomalta vaikuttavaan hakemukseen kuitenkin puututaan:
– Työhuonevähennysten oikeellisuutta valvotaan veroilmoitusten käsittelyn yhteydessä ja myös verokorttia tai ennakkoveroja haettaessa, jos asiakas vaatii vähennystä huomioitavaksi jo siinä vaiheessa, Verohallinnon ohjaus- ja valvontajohtaja Sanna Savolainen kertoo lehdelle.
Tarvittaessa asiakkaalta pyydetään Savolaisen mukaan selvitystä etätöiden tekemisestä.
Säännölliset etätyöt oikeuttavat veroetuun myös silloin, kun etäpäiviä on alle puolet. Kaavamaisella mallilla hakija olisi tuolloin oikeutettu 470 euron vähennykseen. Sivutulojakin hankittaessa työtulojavähennystä voi saada yli 200 euroa.
Verohallinto on listannut kaavamaisen työhuonevähennyksen perusteita sivuillaan.