TE: 1980-luvun asunnoissa voi piillä riskejä

1980-luvulla rakennetuissa kodeissa alkaa olla edessä tärkeitä korjauksia.
Kuvituskuva Rovaniemeltä. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI
Kuvituskuva Rovaniemeltä. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

1980-luvulla rakennettua asuntoa ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi ennen asuntokauppaa, kertoo TalousElämä.

Tuttuja esimerkkejä 1980-luvun asuntojen tyypillisistä ongelmakohdista ovat alkuperäiset märkätilojen vedeneristykset, putkistot ja ilmanvaihtoratkaisut. Näihin kannattaa perehtyä erityisen huolellisesti.

1970-luvun lopulta 1990-luvulle rakennetuissa kylpyhuoneissa esiintyy ongelmia, koska vedeneristyksiä tehtiin puutteellisesti ennen nykyisiä sääntöjä, jotka astuivat voimaan vuoden 1999 alussa. Ennen nykysääntöjä eristeenä käytettiin usein muovimattoa tai bitumisivelyä.

Ongelmia syntyi, kun suomalaisten vedenkäyttötottumukset muuttuivat 60–70-luvulla, ja vedenkäyttö lisääntyi. Samalla kosteusvauorioiden riskiä ei vielä täysin tunnettu.

Osa 1980-luvun asuntojen ongelmakohdista on tuttuja jo aiemmilta vuosikymmeniltä. Esimerkiksi puutteellisesti tuulettuvia tiiliverhouksia rakennettiin vielä 1980-luvulla, samoin kosteusvaurioriskiä kasvattavia valesokkeleita.

Turhasta valosta säästäminen ei tee yksittäisellä lampulla suurta lovea sähkölaskuun, mutta sen pitäminen päällä ei myöskään tuo mitään etua.
Väärä järjestys, liian vähän avattu termostaatti tai omatoiminen veden lisääminen voivat estää ilman poistumisen tai aiheuttaa uusia ongelmia lämmitysjärjestelmään.
Sateelta suojattu polttopuu ei välttämättä ole kuivaa, jos ilma ei pääse kiertämään pinossa.
Mainos