Danske Bank on julkaissut analyysin, jossa arvioidaan Hormuzinsalmen tärkeyttä maailman energiakaupalle ja millaisia erilaisia vaihtoehtoja Iranilla olisi sen sulkemiseen.
– Hormuzinsalmi on yksi maailman tärkeimmistä energiareiteistä. Noin 20 miljoonaa öljybarrelia kulkee sen kautta päivittäin. Tämä vastaa 30 prosenttia maailman meriteitse kuljetettavasta öljystä ja noin 20 prosenttia koko maailman nestemäisten öljytuotteiden kulutuksesta, Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto sanoo tiedotteessa.
Salmi on analyysin mukaan merkittävä myös nesteytetyn maakaasun eli LNG:n kaupalle, ja sen sulkeminen vaikuttaisi myös Euroopan energiansaantiin.
Kuusiston mukaan salmi on elintärkeä myös Iranin taloudelle, jonka tilaa hän kuvailee heikoksi.
– Lähes kaikki Iranin öljy menee vientiin Kiinaan. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi pidämme salmen sulkemista Iranin vähiten toivottuna vaihtoehtona.
Salmen sulkeminen aiheuttaisi Kuusiston mukaan ainakin lähihistoriassa ennennäkemättömän negatiivisen tarjontashokin energiamarkkinoille.
– Täysi liikenteen pysähtyminen laskisi maailman öljyntarjontaa jopa 18 miljoonalla barrelilla päivässä, eli lähes 20 prosenttia. Lisäksi LNG:lle ei ole vaihtoehtoisia reittejä, joten vaikutus kaasumarkkinoihin olisi yhtä lailla vakava.
Kuusiston mukaan Iranilla on käytettävissään useita keinoja häiritä salmen liikennettä. Laivaliikenteeseen on hänen mukaansa pyritty jo vaikuttamaan esimerkiksi GPS-häirinnällä.
Iran voisi analyysin mukaan hyökätä alueella kulkevia aluksia vastaan lennokeilla tai ohjuksilla.
– Tämä johtaisi todennäköisesti Yhdysvaltojen väliintuloon, ja iskut saataisiin ehkä nopeasti kuriin, mahdollisesti muutamassa päivässä. Vakuutusyhtiöt saattaisivat kuitenkin kieltäytyä tarjoamasta vakuutuksia niin kauan kuin avoin konflikti salmella jatkuu, Kuusisto kirjoittaa.
– Iran voisi myös upottaa aluksen tai kylvää miinoja mereen. Näissä tapauksissa häiriöt olisivat pidempiä ja vakavampia. Esimerkiksi miinojenraivaus ja merireitin turvaaminen voisi hyvinkin kestää viikkoja.
Kuusiston mukaan Iranilla on käytettävissään laaja joukko erilaisia kostokeinoja, joista Hormuzinsalmen sulkeminen olisi analyysin mukaan voimakkain.





