Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikon loppupuolella tehneensä ”diilin” Venäjän diktaattori Vladimir Putinin kanssa.
Trumpin mukaan Venäjä vapauttaa dieseliä Yhdysvaltain markkinoille ja maailmanmarkkinoille.
Trump on vaatinut Ukrainaa lopettamaan iskut Venäjän öljynjalostamoihin. Hän on myös syyttänyt Ukrainaa Yhdysvaltain korkeista polttoainehinnoista. Dieselin hinta on noussut Yhdysvalloissa jyrkästi viime aikoina.
Trump on aiemmin väläyttänyt vientirajoitusten asettamista dieselille. Mahdollinen vientikielto voisi kiristää markkinoita Euroopassa, joka tuo dieseliä Yhdysvalloista.
Trumpin linja on herättänyt huolta Euroopassa. Hän on kyseenalaistanut Yhdysvaltain sitoutumista Euroopan turvallisuuteen, ja jotkut eurooppalaiset johtajat ovat arvostelleet hänen toimiaan.
Esimerkiksi pääministeri Petteri Orpo kutsui Ylellä dieseljärjestelyä ”hirvittäväksi pettymykseksi”. Hänen mukaansa järjestely murtaa Venäjä-pakotteita ja tuo rahaa Putinin sotakassaan.
Europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok./EPP) yhtyy viestipalvelu X:ssä arvioon siitä, että Trumpin ajama politiikka heikentää Yhdysvaltoja.
– USA:n seuraavalta hallinnolta menee vuosia korjata Trumpin tekemiä vahinkoja, eikä kaikkia haavoja kyetä korjaamaan. Tästä vuosisadasta piti tulla USA:n vuosisata, nyt Trump on romuttanut kaiken kahdessa vuodessa, Toveri kirjoittaa.
Valitettavaa mutta totta. USAn seuraavalta hallinnolta menee vuosia korjata Trumpin tekemiä vahinkoja, eikä kaikkia haavoja kyetä korjaamaan.
— Pekka Toveri (@PToveri) October 12, 2026
Tästä vuosisadasta piti tulla USAn vuosisata, nyt Trump on romuttanut kaiken kahdessa vuodessa. https://t.co/bOxsnwT4uY