Verkkouutiset

Laplandia Market Nuijamaan läheisyydessä. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Tanskalaislehti esittelee: Näin Suomi on pulassa ilman venäläisiä

Rajakauppaa pitävä yrittäjä kuvailee tilannetta katastrofaaliseksi.

Tanskalainen Avisen Danmark -lehti kertoo, kuinka Kaakkois-Suomi on tyhjentynyt ja joutunut pulaan ilman venäläisiä turisteja.

Nuijamaalla sijaitsevan Laplandia Marketin parkkipaikka on autio. Kyltit ovat venäjäksi, mutta asiakkaita ei ole.

– Tämä on katastrofi. Tämä on minun lapseni. Rakensin sen tyhjästä. Nollasta. Olimme viisi vuotta peräkkäin Suomen nopeimmin kasvavien yritysten joukossa. Sitten tuli korona. Ja nyt tämä, yrittäjä Mohamad Darwich valittelee AD:lle.

Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kerrotaan, että rajanylitysten määrä on romahtanut. Tämä näkyy Lappeenrannassa.

–  Tekemämme laskelma osoittaa, että kokonaisuutena kunnalle maksaa miljoona euroa päivässä, että venäläisiä ei enää tule, sanoo kaupunginjohtaja Kimmo Jarva.

–  Olemme menettäneet 1 000 työpaikkaa palvelualalta, hän lisää.

Kaupunginjohtajan mukaan Lappeenranta kuitenkin todennäköisesti selviää. Hän korostaa, että taloudelliset iskut ovat hinta, jonka he ovat valmiita maksamaan Ukrainan puolesta.

Laplandia Marketin yrittäjä Mohamad Darwich ei näe järkeä venäläisille asetetuissa matkustusrajoitteissa ja pakotteissa.

– He rankaisevat tavallisia venäläisiä siitä, mitä heidän hallituksensa tekee, hän toteaa.

– Käyttäytymällä tällä tavalla vahvistamme vain (Vladimir) Putinin kertomusta siitä, että länsi vihaa venäläisiä, ja että meillä on russofobiaa.

Venäjän mielipidemittaukset osoittavat, että jopa 70 prosenttia väestöstä kannattaa Putinin sotaa Ukrainassa. Mohamad kohauttaa AD:n mukaan olkiaan ja huokaa.

– Venäjä on 100-prosenttisesti hyökkääjä, ja se, mitä he tekevät, on väärin. Mutta rankaisemme ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään.

Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista kertoo tanskalaislehdelle, että Suomen riippuvuus Venäjästä on kuitenkin ollut ”hyttysen surinaa” verrattuna esimerkiksi Saksaan.

– Syytämme Putinia sodasta, mutta Eurooppa itse – Saksan johdolla – valmisti hänelle tietä. Meistä tuli niin riippuvaisia ​​Venäjän energiasta, että päätimme hyväksyä heidän Tšetšeniassa, Georgiassa ja Krimin niemimaalla tekemät rikokset, Tynkkynen sanoo.

– Olimme liian naiiveja. Uskoimme sokeasti markkinoiden näkymättömään käteen. Unohdimme, että olimme tekemisissä itsepäisen imperialistin kanssa, hän jatkaa.

Hänen mukaansa ainoa tapata edetä on luoda synkät tulevaisuudennäkymät venäläisille.

– Nyt meidän on eristettävä ja rangaistava Venäjää niin paljon kuin mahdollista. Ja suurin osa venäläisistä köyhtyy, koska se on erittäin epätasa-arvoinen maa, jossa rikkain prosentti omistaa 60 prosenttia varallisuudesta.

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)