Verkkouutiset

On vaikea keksiä parempaa hetkeä veronkevennyksille, kun tilannetta, jossa kasvuennusteet taittuvat punaiselle ja hintojen nousu kaventaa kulutusmahdollisuuksia, Timo Heinonen katsoo. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

”Tämänkin vaalibudjetin kuittaa lopulta veronmaksaja”

Timo Heinonen ihmettelee keskustaministerin nuivaa suhtautumista tuloverojen keventämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinosen mukaan Suomen pitäisi nyt ratkoa julkisen talouden kestävyysvajeen, hintojen nousun ja hiipuvan kasvun kolmoisongelmaa, mutta valtiovarinministeri Annika Saarikon (kesk.) esitys talousarvioksi jää lähtötelineisiin.

– Veronkevennykset ovat rakenteellinen keino luoda kasvudynamiikka talouteen samalla, kun työ- ja eläketulosta jäisi enemmän ihmisille käteen. Hintojen nousua saataisiin kompensoitua kaikille ja samalla voisimme nauttia myönteisistä kannustinvaikutuksista, Heinonen sanoo tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa tärkeintä olisi saada Suomeen hyvät edellytykset yrittää ja tehdä työtä.

– Ylikireän verokiilan vuoksi työnantajalle sivukulut luovat kustannuksia. Palkansaajan näkökulmasta työn tekemättä jättäminen on liian usein taloudellisesti järkevämpää. On vaikea keksiä parempaa hetkeä veronkevennyksille, kun tilannetta, jossa kasvuennusteet taittuvat punaiselle ja hintojen nousu kaventaa kulutusmahdollisuuksia, Heinonen katsoo.

Hänen mukaansa hallitus ei ole kolmeen vuoteen pystynyt asettamaan menoja tärkeysjärjestykseen, eikä ministeri Saarikon tiedotustilaisuus anna aihetta olettaa muuta tälläkään kertaa.

– Valtiovarainministeri puhui hyvin julkisen talouden kestävyyden tärkeydestä. Budjettiehdotus ei kuitenkaan sisällä keinoja hyvinvointipalveluiden rahoituspohjan vahvistamiseksi. Mitään keinoja ei ole. Vasemmistohallituksen vaalibudjettiriihestä on odotettavissa lähinnä vain uusia menoja. Kaikki velaksi, Heinonen sanoo.

– Siinä ministeri Saarikko on myös oikeassa, että hyvistä työllisyysluvuista huolimatta julkisen talouden pysyvän alijäämän hoitaminen edellyttää yhä lisää työtä. Valtiontalouden tarkastusvirastoa myöten onkin todettu, ettei hallitus ole pääsemässä työllisyyspäätöksissä edes omiin tavoitteisiinsa. Sopii kysyä miksi Saarikon ehdotus ei sisällä työllisyyttä vahvistavia uudistuksia, Heinonen kysyy.

Hänen mukaansa sitä enemmän on mahdollisuuksia lievittää hintojen nousun aiheuttamia taloudellisia ongelmia kotitalouksille, mitä enemmän saataisiin aikaan julkista taloutta ja kasvua pysyvästi vahvistavia uudistuksia.

– Mittaviinkin veronkevennyksiin tai panostuksiin on varaa niin paljon, kun hallitus pystyy asettamaan muita menoja tärkeysjärjestykseen. Kokoomus on esittänyt vuosi toisensa jälkeen, miten veronkevennykset voidaan rahoittaa samalla, kun julkista taloutta vahvistetaan. Niin tulemme tekemään myös tänä vuonna. Hallitus sen sijaan toteuttaa kaiken velaksi. Tämänkin vaalibudjetin kustantaa lopulta veronmaksaja, Heinonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)