Asuntokauppa on edelleen poikkeuksellisen jähmeää. Esimerkiksi kesäkuussa Helsingissä myytiin vanhoja asuntoja 39,3 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Espoossa kauppamäärät olivat 43,9 prosenttia ja Vantaalla 35,2 prosenttia alhaisemmat kuin vuosi aiemmin. Uusissa asunnoissa luvut ovat vieläkin karumpia. Esimerkiksi Espoossa kauppamäärät olivat tammi–kesäkuussa kumulatiivisesti 81,6 prosenttia alhaisemmat viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Kiinteistönvälittäjä Sp-Koti Helsinki Urbaanien toimitusjohtaja Janne Paasimies sanoo, että Helsingissä asuntojen hinnat ovat laskeneet vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta, mikä on alkanut houkutella ostajaehdokkaita asuntoesittelyihin ja -kaupoille. Paasimiehen mukaan kesä- ja heinäkuu ovat olleet yrityksen parhaat kauppakuukaudet vuoteen.
Asumisen kokonaiskustannuksia ostajat pitävät kurissa tinkimällä neliöistä.
– Jos vuosi sitten Helsingissä haettiin eniten noin 80 neliön kokoisia neljän huoneen perheasuntoja, tällä hetkellä suosituimpia kohteita ovat noin 65-neliöiset, kompaktit ja kohtuuhintaiset kolmen huoneen ja keittiön asunnot, sanoo Paasimies tiedotteessa.
– Helsingin asuntomarkkinoilla haasteellisimpia myytäviä ovat nyt keskihintaiset 500–800 000 euroa maksavat kohteet sekä asunnot ja omakotitalot, jotka sijaitsevat vuokratonteilla tai valinnaisilla vuokratonteilla. Parhaiten kaupaksi käyvät noin 300 000 euroa maksavat asunnot.
Paasimiehen mielestä nykytilanteeseen liittyy myös tervehdyttäviä ilmiöitä. Vielä kaksi vuotta sitten ostopäätöksiä tehtiin jopa asuntoja näkemättä, mutta nyt kiirettä ei pidetä ja kaikki asuntoauppaan liittyvät riskit halutaan minimoida.
Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen uskoo, että asuntojen hinnanlaskussa on jo saatettu nähdä pohjakuoppa.
– Uskoisin, että olemme nyt hyvin lähellä sitä tilannetta, jossa asuntojen hinnat ovat alhaisimmillaan ja ostajat voivat tehdä niin sanotusti elämänsä kaupat Helsingissä ja Espoossa, joissa molemmissa asuntojen hinnat ovat laskeneet eniten Suomessa, Rantanen arvelee tiedotteessa.