Syksyn aamusumu voi tehdä auton takaosasta vaikeasti havaittavan, jos käytössä ovat vain päiväajovalot. Liikenneturva kehottaa kuljettajia varmistamaan, että myös takavalot palavat huonossa näkyvyydessä.
Sumu voi heikentää näkyvyyttä liikenteessä nopeasti, vaikka kuljettaja itse näkisi vielä kohtuullisesti eteensä. Ongelmana on, etteivät muut tienkäyttäjät välttämättä havaitse autoa ajoissa.
Liikenneturvan kyselyn mukaan 81 prosenttia autoilijoista kertoo käyttävänsä valoja niin, että myös takavalot ovat aina ajon aikana päällä. Silti joka kolmas eli 33 prosenttia vastaajista kertoo joutuneensa vaaratilanteeseen takavalottoman auton vuoksi.
Lähes joka viides autoilija ei puolestaan varmista, että takavalot palavat pimeässä ja hämärässä.
Monissa autoissa päiväajovalot palavat vain edessä. Tällöin auton takaosa voi jäädä sumussa vaikeasti havaittavaksi. Pelkät pysäköintivalot eivät myöskään ole tarkoitettu ajamiseen.
– Takavalot olisi hyvä olla päällä aina, vaikka laki sallii valoisaan aikaan pelkät päivävalot, Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä muistuttaa tiedotteessa.
Automatiikkaan ei kannata luottaa sokeasti
Liikenneturva kehottaa kuljettajia tuntemaan oman autonsa valojen toiminnan. Auton valoautomatiikka ei välttämättä tunnista sumua tai muita huonon näkyvyyden tilanteita niin, että oikeat valot syttyisivät automaattisesti.
– Kuljettajan kannattaa tarkistaa oman ajoneuvonsa valojen toiminta eikä luottaa siihen, että automatiikka valitsee aina oikeat valot olosuhteisiin sopiviksi, Kivilä sanoo.
Sumuvaloja kannattaa käyttää, kun näkyvyys heikkenee selvästi esimerkiksi sumun, voimakkaan sateen tai lumipyryn vuoksi. Takasumuvalo auttaa takana tulevaa havaitsemaan auton riittävän ajoissa.
Pelkkä valojen vaihtaminen ei kuitenkaan riitä. Nopeus on sovitettava näkyvyyteen ja turvaväliä edellä ajavaan kasvatettava.
– Jos näkyvyys heikkenee merkittävästi, nopeutta on syytä alentaa tuntuvasti. Kuljettajan tulee pystyä pysäyttämään ajoneuvo näkyvällä tieosuudella, Kivilä muistuttaa.
Liikenneturva kehottaa kiinnittämään sumussa tavallista enemmän huomiota myös jalankulkijoihin, pyöräilijöihin ja muihin tienkäyttäjiin.