Tämä kuolio vaivaa monia rintasyöpää sairastavia

Tutkimus korostaa suun terveyden merkitystä kuolion ehkäisyssä.
Sairaalan käytävä kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Sairaalan käytävä kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Sairaalan käytävä kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Sairaalan käytävä kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Leukaluun kuolio on suhteellisen yleinen luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla potilailla, jotka käyttävät denosumabia. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin 12,6 prosentilla tätä lääkettä käyttäneistä.

Jos potilas oli käyttänyt ensin bisfosfonaatteja ja siirtynyt myöhemmin denosumabiin, leukaluukuolio todettiin 15,3 prosentilla. Pelkästään bisfosfonaatteja käyttäneillä osuus jäi alle 2,2 prosenttiin.

Oulun yliopiston tutkijoiden valtakunnallisessa tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, kuinka yleistä lääkkeisiin liittyvä leukaluukuolio on luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla ja mitkä tekijät ovat siihen yhteydessä.

Luun hajoamista estäviä lääkkeitä käytetään ehkäisemään syövän aiheuttamia luustokomplikaatioita. Leukaluukuolio on niiden tunnettu haittavaikutus, jossa leukaluun kudosta kuolee.

Tutkimukseen osallistui 652 rintasyöpäpotilasta, joilla oli luustoetäpesäkkeitä ja käytössä luun hajoamista estävä lääkitys vuosina 2013–2015. Potilaita seurattiin vuoden 2020 loppuun asti. Aineisto muodostettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kelan rekisteritiedoista.

Suun tulehdukset syytä hoitaa ennen lääkitystä

Tutkimuksessa havaittiin yhteys suun tulehduksiin liittyvien hammashoitotoimenpiteiden ja leukaluukuolion välillä. Erityisesti juurihoito ja hampaan poisto olivat yhteydessä suurempaan riskiin.

Tutkijat painottavat kuitenkin, ettei havainto osoita juurihoidon tai hampaan poiston itsessään aiheuttavan leukaluukuoliota. Juurihoitotapauksia oli aineistossa vähän.

Väitöskirjatutkija Miika Kujanpään mukaan tulokset eivät anna aihetta vaihtaa tai lopettaa luustolääkitystä. Myöskään tarpeellista hammashoitoa ei hänen mukaansa pidä jättää tekemättä.

Video

– Tulokset korostavat, että mahdolliset suun tulehduspesäkkeet on tärkeää kartoittaa ja hoitaa riittävästi ennen luustolääkityksen aloittamista sekä seurata suun terveyttä koko lääkityksen ajan, Kujanpää sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä syövänhoidon ja suun terveydenhuollon välillä.

Ehkäisevän hammashoidon vaikutusta halutaan selvittää

Tutkijoiden mukaan jatkossa pitäisi selvittää tarkemmin lääkityksen annostuksen, keston ja kokonaisaltistuksen yhteyttä leukaluukuolion kehittymiseen. Tarkempaa tietoa tarvitaan myös siitä, miten suun tulehdusten ja hammashoitotoimenpiteiden ajankohta liittyy riskiin.

Tutkijat pitävät pitkää seurantaa tärkeänä, sillä leukaluukuolio voi kehittyä vasta vuosien kuluessa. Lyhyissä tutkimuksissa haittavaikutuksen yleisyys voi siksi jäädä todellista pienemmäksi.

Yksi keskeinen jatkokysymys on, voidaanko suunnitelmallisella ja ennaltaehkäisevällä suun terveydenhuollolla pienentää leukaluukuolion riskiä.

Tutkimus julkaistiin Clinical Oral Investigations -tiedelehdessä syyskuussa 2026.

Yksi huomaamaton asia kodissasi voi heikentää yöuntasi ja terveyttäsi päivä toisensa jälkeen.
Älykello voi arvioida energiankulutuksen selvästi todellista suuremmaksi.
Tuoteselosteesta kannattaa tarkistaa etenkin yksi asia.
Mainos