Verkkouutiset

Ihmiset nauttivat lämpimästä päivästä Lauttasaaren uimarannalla Helsingissä. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Tältä näyttää loppukesän sää

Hellepäiviä on odotettavissa elokuullekin koleasta alusta huolimatta.

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan elokuu alkaa Suomessa viileässä säässä. Forecan meteorologi Jenna Salminen muistuttaa blogissa, että viileästä alusta huolimatta elokuu on vielä kesäkuukausi ja tulevien viikkojen aikana on varaa tyypilliselle kesäsäälle.

Elokuun alussa tilastoissa keskimääräinen ylin lämpötila on maan eteläosan sisämaassa vielä yli 22 astetta ja muuten laajalti 18–22 astetta, Pohjois-Lapissa enimmäkseen 16–18 astetta.

– Suomessa sää on vaihtelevaa. Elokuun aloittavalla viikolla on laajalti keskimääräistä sateisempaa, sillä matalapaineiden myötä yli kulkee sadealueita ja välillä kuurottelee. Etelä-Suomessa sademäärät pysyvät lähellä ajankohdan normaalia kuukausiennusteen mukaan, Salminen kirjoittaa.

Lämpimämmän sään osuus elokuun viileämmän alun jälkeen saattaa kuitenkin kasvaa jo seuraavalla viikolla.

– Vaikka viikon aikana Suomen yli pääsisi kulkemaan viileämpää ilmaa, maan itäpuolella sekä Euroopan länsiosassa on liikkeellä keskimääräistä lämpimämpää ilmaa, jota voi käväistä myös Suomessa viileiden päivien vastapainona. Jokunen yksittäinen hellepäivä voi siis vielä kehkeytyä jonnekin päin maata.

Elokuun puolivälissä tyypillinen ylin lämpötila on ennusteen mukaan eteläosassa maata ja paikoin maan keskiosan puolellakin vielä 20–22 astetta. Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja Lapin lounaisosassa on 18–20, muualla Lapissa ja Koillismaalla laajalti 14–18 astetta.

Elokuun lopussa tavanomainen ylin lämpötila vaihtelee jo eteläosan lähes 20 asteesta Lapin pohjoisosan laajalti 12–14 asteeseen. Yötkin viilenevät kuun loppua kohti, mutta keskimäärin elokuun yön alin lämpötila pysyy vielä plussalla koko maassa, vaikka vaihtelun puitteissa yöpakkasten mahdollisuus syyskuun lähestyessä pohjoisessa kasvaakin.

– Elokuun loppupuoliskolla Suomi jatkaa pääosin tavanomaisella linjallaan lämpöolojen suhteen. Ennustettavuus myös heikkenee, mikä usein ilmenee yhtä lailla lopputulokseltaan keskimääräisenä ennusteena, joka voi kehittyä viikkojen mittaan suuntaan tai toiseen, Salminen toteaa.

– Elokuun 15. päivä alkavalla viikolla muualla Euroopassa on kuitenkin kuukausiennusteen mukaan laajalti keskimääräistä lämpimämpää säätä, ja 22. päivä alkavalla viikollakin vielä laajalti Länsi- ja Etelä-Euroopassa poikkeama on todennäköisemmin lämpimämpään päin. Suomeen voi yhä kulkeutua näiltä Euroopan alueilta lämmintä ilmaa, jolloin mahdollisesti loppukuussakin esiintyisi yhä laajemmin 20 asteeseen yltäviä lämpötiloja.

Salminen muistuttaa, että pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella ja niihin tulee suhtautua varauksella.

– Suomen sää on yleensä hyvin vaihtelevaa, ja viikon tai kuukauden keskiarvo sateessa ja lämpötilassa voi toteutua monella eri tavalla. Pitkä ennuste ei siis kerro yksittäisten päivien säästä.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS