Talsa: Sähkösopimusten hinnat kolminkertaistuneet

Suurin syy sähkön kallistumiseen on maakaasun saatavuuden heikentyminen.
Sähkölinjoja Vanhankaupungin lahdella Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Sähkölinjoja Vanhankaupungin lahdella Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Energiaviraston tilastojen mukaan sähkösopimusten tarjoushinnat ovat paikoin yli kolminkertaistuneet vuodessa, kertoo Taloussanomat.

Esimerkiksi kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen hinta omakotitalolle 20 000 kilowattitunnin sähkönkulutuksella vuodessa on tämän vuoden heinäkuussa ollut keskimäärin 18,20 snt/kWh, kun se vuosi sitten oli 5,70 snt/kWh.

2 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavalle kerrostalohuoneistolle hinta puolestaan oli viime vuoden heinäkuussa 7,66 snt/kWh ja nyt 20,56 snt/kWh.

Energiaviraston markkinoista vastaavan johtajan Antti Paanasen mukaan kaksi vuotta sitten sähkön hinta oli alimmillaan viiden sentin luokkaa. Ero nykyisiin hintoihin voi olla jopa lähes kuusinkertainen.

– Niiden, joilla kaksi vuotta sitten tehty määräaikainen sopimus on nyt katkolla, on hyvä varautua aivan toisenlaiseen hintatasoon, Paananen sanoo Taloussanomille.

Pisimmillään rahdin käsittelyssä on kestänyt jopa viisi tuntia.
Kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa perjantaina.
Suomen Pankki ennustaa tälle vuodelle 0,7 prosentin talouskasvua ja ensi vuodelle 1,2 prosentin kasvua.
Mainos