Jalankulkijoita Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Talouden käänne on tapahtumassa”

Kansanedustajan mukaan hallitus tekee uudistuksia, jotka olisi pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talouden käänne on tapahtumassa, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa blogissaan.

Hän viittaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen tekemiin toimiin Suomen julkisen talouden tilanteen ja työllisyyden kohentamiseksi. Heinosen mukaan hallitus tekee nyt sellaisia uudistuksia, jotka olisi pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten. Niiden tekemättä jättäminen on aiheuttanut sen, että olemme elintasossa jääneet jälkeen muista Pohjoismaista.

– Ja kyllä, ero on merkittävä nyt myös Etelä-Euroopan maihin. Siellä kun on voitu käyttää kymmeniä miljardeja euroja julkisia varoja nyt talouden elvytykseen ja työllisyyden ylöspumppaukseen. Tähän ei meillä vakavasti velkaantuneena maana ole ollut mahdollisuutta, Heinonen huomauttaa blogissaan.

Heinosen mukaan huomioimisen arvoista on sekin, mistä työllisyyden heikkeneminen johtuu.

– Itse eilen totesin, että harvoin, jos koskaan, vallassa olevan hallituksen tekemät työllisyystoimet näkyvät paranevana työllisyytenä sen omalla valtakaudella. Kyllä, [Sanna] Marinin (sd.) ja [Antti] Rinteen (sd.) vasemmistohallitus siis nautti isolta ison [Juha] Sipilän (kesk.) hallituksen tekemien työllisyystoimien hedelmistä, Heinonen kirjoittaa.

Sanna Marinin hallitukselta ei jäänyt perinnöksi muuta kuin velkaa

Kun edellinen hallitus eli Marinin hallitus ei Heinosen mukaan tehnyt käytännössä yhtäkään työllisyystoimea, niin nyt ”edellisen hallituksen hedelmiä” ei ollut kerättävänä yhtään tällä vaalikaudella.

– Nykyinen pääministeri Petteri Orpon hallitus aloittikin työnsä tilanteessa, jossa työllisyysasteen trendi oli kääntynyt laskuun Marinin hallituksen valtakaudella, jo vuoden 2022 lopulla. Marinin hallitus siis velkaelvytti rajusti ja samalla työllisyyttä lisääviä uudistuksia jätettiin tekemättä ja haudattiin työryhmiin.

– Tämä on fakta, mitä ei kukaan pääse karkuun ja toivottavasti, joku mediakin tätä voisi hieman kaivaa ja avata, Heinonen painottaa.

Hän huomauttaa, että nyt samaan aikaan kansainvälinen markkinatilanne hankaloittaa arkeamme ja myös se, että rahaa ei enää ole.

– Velkaelvyttää ei siis enää voida, vaan nyt on tehtävä se mitä olisi pitänyt tehdä jo aiemmilla hallituskausilla.

Siksi nykyinen hallitus on Heinosen mukaan uudistanut työmarkkinoita, jotta yhä useampi yritys uskaltaa palkata lisää työntekijöitä.

– Olemme muuttaneet sosiaaliturvaa ja verotusta siten, että työnteko on aina kannattavaa. Suomen kilpailukykyä on parannettu määrätietoisella politiikalla. Olemme halunneet edistää reilua kilpailua markkinoilla, turvata puhtaan ja edullisen energian saantia ja panostaa tutkimukseen ja kehitykseen. Olemme myös sujuvoittaneet luvitusta, purkaneet byrokratiaa ja vienyt eteenpäin historiallisen hankintalain uudistuksen, jolla lisätään kilpailua ja avataan mahdollisuuksia paikallisille yrityksille, Heinonen luettelee.

Samaan aikaan hallitus on keventänyt työn verotusta. Heinonen viittaa myös työministeri Matias Marttiseen (kok.), jonka mukaan ”on täysin oikein, että ihmisille jää omasta palkastaan suurempi osa omaan taskuun”.

Heinonen korostaa, että Suomen tulevaisuuden perusta on työnteossa ja yrittäjyydessä.

– Toteuttamamme työmarkkinauudistukset kohdistuvat ennen kaikkea pk-yrityksiin. Esimerkiksi paikallinen sopiminen on viimein mahdollista jokaisella työpaikalla ja myös poliittisille lakoille on viimeinkin asetettu rajat.

Mitä jos uudistukset olisi tehty jo 2000-luvun alussa?

Heinosen mukaan taakse päin ei kannata katsella. Hän kuitenkin pohtii sitä, millainen tilanteemme olisi nyt, jos Suomessa olisi tehty samanlaisia uudistuksia Ruotsin kanssa jo 2000-luvun alussa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Siksi hyvä onkin kysyä keskustalta, että miksi he eivät pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) tai myöhemmin vielä pääministeri Juha Sipilän johdolla halunneet näitä uudistuksia kuten paikallista sopimista tehdä?

Hänen mukaansa vastaava on myös työnverotuksen keventäminen, mistä Ruotsissa on hyvät kokemukset.

– Näitä toimi eilen edelleen keskusta kiivaasti arvosteli. Tuntuikin, että keskustassa oli suurempi halu flirttailla SDP:n ja Antti Lindtmanin (sd.) suuntaan, kuin nähdä aidosti taloutemme tilanne ja toimet sen korjaamiseksi, Heinonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)