Pohjois-Korean itsevaltaisen johtajan Kim Jong-unin painonoususta on uutisoitu paljon viime aikoina. Kimin isän entinen kokki arvelee, että painonnousun takana piilee nuoren diktaattorin mieltymys sushiin ja kalliiseen samppanjaan, kertoo Daily Mail.
Pohjois-Korean valtiollinen tietotoimisto KCNA julkaisi hiljattain tuoreita kuvia maan diktaattorista Kim Jong-unista. Kuvissa Kim tarkastaa pääkaupunki Pjongjangin ulkopuolella sijaitsevaa valtion maatilaa numero 1116.
Vakavasti ylipainoinen hellehattuun pukeutunut Kim vaikuttaa kuvien perusteella lihoneen entisestään. Tämä on herättänyt huolta nuoren johtajan terveydentilasta.
– Tein aikoinaan kenraalille (Jong-il) vähintään kerran viikossa sushia ja Jong-un oli aina syömässä illallista. Huomasin, että Jong-un pitää sushista, kertoo ex-kokki Kenji Fujimoto Daily Mailille.
Nuoren diktaattorin herkuttelu ei kuitenkaan rajoittunut ainoastaan sushiin.
– Hän joi paljon. Hänen lempijuomansa oli Cristal-samppanja, jota Jong-un joi yleensä noin kaksi pulloa yhdellä illallisella, Fujimoto sanoo.
Kim katosi viime syksynä julkisuudesta kuukaudeksi. Tätä ennen epäterveeltä vaikuttaneen Kimin havaittiin nilkuttavan ja käyttävän keppiä Pohjois-Korean median julkaisemalla videolla. Tuolloin huhuttiin jopa vallankaappauksesta. Katoamisen syyn uskotaan kuitenkin liittyvän miehen terveydentilaan. Monien lähteiden mukaan johtajalle tehtiin lääketieteellinen toimenpide. Kimin terveyshuolet on liitetty vahvasti hänen vakavaan ylipainoonsa.
Viimeaikoina julkaistujen kuvien perusteella Kim on lihonut merkittävästi sen jälkeen, kun hän astui valtaan vuonna 2011.
Kimin asemaa valtion johdossa on pidetty epävarmana. Hän on väitetysti teloituttanut tai siirtänyt sivuun monia maan armeijan johtohenkilöitä.
Kimin uskotaan myös perineen isänsä ja maan entisen diktaattorin Kim Jong-ilin epäterveet elämäntavat, joihin liittyy runsaasti epäterveellistä ruokaa ja alkoholia.
Pohjois-Koreassa kärsitään parhaillaan orastavasta nälänhädästä. YK:n mukaan maata vaivaava kuivuus voi johtaa loppuvuodesta pahaan ruokapulaan.