[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”ipcc-food-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ellei ihan kepeimpiä klikkiuutisia lasketa, menneen viikon suuri puheenaihe oli eittämättä kansainvälisen hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) maanantaina 8.10.2018 julkaisema raportti siitä, miten rajoittaa maapallon lämpeneminen puoleentoista asteeseen (1,5 °C) verrattuna esiteolliseen aikaan. Jo tämä keskilämpötilan nousu tuottaa tulevina vuosina yhä laajemmassa mittakaavassa ilmastopakolaisuutta, kuivuutta, aina vain tuhoisampia hirmumyrskyjä, nälkää ja lajien sukupuuttoja.
Tuo on kuitenkin vasta se hyvä uutinen, sillä sen me ehkä pystymme määrätietoisella yhteisellä suunnanmuutoksella saavuttamaan. Sen sijaan lämpötilan nousu 2°C:n, eli vain puoli astetta lisää, kaksinkertaistaisi useat noista listan tuhoisista seuraamuksista. Raportin sanoma onkin, että ihmiskunnan tulee tehdä nopeasti useita radikaaleja yhtäaikaisia muutoksia sekä tuotannossa että kulutuksessa. Nyt on pakko, sillä tuo kahden asteen nousu tapahtuu, jos emme tee tämän enempää.
Tämän viikon keskiviikkona, kaksi päivää raportin julkaisemisen jälkeen tiedelehti Naturessa ilmestynyt tutkimusraportti ”Options for keeping the food system within the environmental limits” oli selvästikin ajoitettu julkaistavaksi heti tuon IPCC:n raportin jälkimainingeissa. Monialainen tutkimusryhmä, joka koostuu 20 arvovaltaisen yliopiston ja tutkimuslaitoksen tutkijoista, analysoi sitä, miten ruokaketjun eri osatekijät kuormittavat maapallon kantokykyä nyt ja vuonna 2050, jos kasvava ja vaurastuva maapallon väestö jatkaa elämäänsä nykymeiningillä.
Esimerkiksi lihantuotannon aiheuttamat kasvihuonepäästöt kasvavat nykyisestä tasosta 90 %, mikäli me jatkamme lihankulutustamme samalla tasolla, ja maapallon vaurastuva väestö siirtyy samaa tahtia käyttämään lihaa kuin me olemme tehneet. Vaikutus on järisyttävä, sillä jo nyt kulutamme maapallon vuotuiset uusiutuvat luonnonvarat loppuun vuoden ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana. Kaiken kaikkiaan tutkijoiden johtopäätös on, että nykyisten kulutustottumusten jatkuminen johtaisi tilanteeseen, jossa maapallon kantokyvyn riskirajat ylitettäisiin väistämättä.
Tutkimus ei tyytynyt vain maalailemaan maailmanlopun tunnelmia, vaan siinä analysoitiin myös useita vaihtoehtoja ruokajärjestelmän ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tehokkaimpia olivat merkittävät muutokset ruokavaliossa kohti kasvipainotteista ruokavaliota, uusien ruoan tuotantoteknologioiden käyttöönotto sekä ruokahävikin merkittävä vähentäminen 50-75 % nykyisestä. Tutkijoiden mukaan yksittäiset toimenpiteet eivät riitä pitämään ruokaketjun vaikutusta maapallon kantokyvyn turvallisissa rajoissa, vaan tarvitaan synergistisiä eri toimenpiteiden yhdistelmiä. Näitä samoja teemoja myös ICPP:n raportti toi esiin, ja näitä teemoja on vuosikaudet toistanut myös maailman ympäristöjärjestö WWF:
- Vähennetään lihan kulutusta ja fleksataan!
- Vähennetään ruoan heittämistä hukkaan!
- Siirrytään kauden mukaiseen ruokailuun ja valitaan lautaselle lähellä tuotettuja raaka-aineita, joiden tuotanto ei kuormita ympäristöä kohtuuttomasti, tai on jopa on ympäristöteko sellaisenaan!
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1539351257301{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”ipcc-food-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]
Tämä tuntuu olevan tutkijoiden viesti kautta linjan. Ruokavalintojen merkittävä ympäristövaikutus on tiedetty jo pitkään, ja myös kuluttajien ympäristötietoisuus on jo varsin hyvällä tasolla. Niinpä tuollaisten suhteellisen pienten muutosten luulisi olevan helppo toteuttaa, sillä vaihtoehtoja nyky-yhteiskunnassa on tarjolla. Nyhtökauraa, hyönteisiä, kestävästi kalastettua kalaa….
Mutta ei se ole. Sekä tutkimukset että käytännön kokemus ovat osoittaneet, että kulutustottumukset muuttuvat hyvin, hyvin, hyvin hitaasti. Emme joko usko tutkijoita, tai ajattelemme, että tehköön joku toinen ne muutokset. Näitä ajatuksia ilmaantui keskusteluun heti maanantai-iltana raportin julkaisemisen jälkeen. Omat makumieltymyksemme ja tottumuksemme, jotka ovat muotoutuneet suurelta osin lapsuudessa, ohjaavat edelleen vahvasti jokaista arkipäivän ruokavalintaamme. Se on usein paljon vahvempi valintoja ohjaava voima, kuin esimerkiksi halu syödä terveellisesti tai halu pelastaa maailma omilla arjen valinnoillamme.
Vuosi 2050 on lähellä, siihen on aikaa 32 vuotta. Tänä vuonna syntynyt lapsenlapseni on silloin saman ikäinen kuin oma lapseni tänä päivänä. Opeteltaisko tykkäämään vähän erilaisesta ruoasta? Onko jo pakko?
Linkki artikkeliin Options for keeping the food system within the environmental limits [/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text][avatar user=”anu-hopia” size=”medium” align=”center”]Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.[/avatar][/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
Lisää Anu Hopian ruoka-artikkeleita
[verkkojulkaisut tag=”anuhopia”]