Suvivirsi kahdessa puoluealoitteessa – tätä mieltä kokoomus on

Puolueen mukaan laulu on ollut "keskeinen osa suomalaisen identiteetin ja sukupolvien välisen jatkuvuuden rakentumista".
Suvivirsi alkaa luonnonkuvauksella. virsikirja.fi
Suvivirsi alkaa luonnonkuvauksella. virsikirja.fi

Kokoomuksen Jyväskylän puoluekokoukselle tehdyissä muutamassa aloitteessa vilahtaa Suvivirsi, vaikka aloitteet ja lausunnot niistä onkin tehty hyvissä ajoin ennen tämänvuotista kohua.

Varsinais-Suomen kokoomusnuoret on tehnyt puoluekokoukselle aloitteen ”Kansallislaulujen ja perinnelaulujen aseman vahvistaminen kouluissa”.

– Suomalaiset kansallis- ja perinnelaulut, kuten Suvivirsi, Maamme, maakuntalaulut sekä Jääkärimarssi, ovat olennainen osa kansakuntamme kulttuurista ja historiallista perustaa. Ne kantavat mukanaan kertomusta Suomen synnystä, itsenäisyydestä ja niistä arvoista, joille suomalainen yhteiskunta on rakennettu. Näiden laulujen kautta välittyy sukupolvien ketju ja ymmärrys siitä, mistä tulemme ja mihin kuulumme, nuorten aloitteessa todetaan.

Nuoret kehottavat ”edistämään perinnelaulujen tuomista osaksi opetussuunnitelmaa ja vahvistamaan lauluperinnettä yhteiskunnassa sekä suomalaisessa koulutuksessa”.

Kokoomuksen puoluehallitus sanoo vastauksessaan tunnistavansa ”aloitteessa esiin nostetun suomalaisen lauluperinteen merkityksen osana kansallista kulttuuriperintöä, historiaa ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta”.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kansallis- ja perinnelaulut, kuten Suvivirsi, Maammelaulu ja maakuntalaulut ovat olleet keskeinen osa suomalaisen identiteetin ja sukupolvien välisen jatkuvuuden rakentumista. Koululla on tärkeä rooli kulttuuriperinnön välittäjänä. Yhteiset tunnetut laulut tukevat yhteisöllisyyttä, osallisuuden kokemusta ja kulttuurista lukutaitoa. Ne voivat osaltaan vahvistaa oppilaiden ymmärrystä suomalaisen yhteiskunnan synnystä, historiasta ja arvoista sekä luoda yhteisiä kokemuksia, pouluehallituksen lausunnossa sanotaan.

Puoluehallitus esittää, että sen aloitevastaus riittäisi selvitykseksi puoluekokoukselle.

Nuorten aloite on sukua vastaavalle aloitteelle,  jonka kokoomusnuorten liittokokous marraskuussa 2025 hyväksyi.

Suvivirsi tulee esille myös aloitevastauksessa, jonka kokoomuken puoluehallitus on antanut neljästä katsomusopetusta koskevasta eri aloitteesta.

– Uskontojen, elämänkatsomusten, etiikan ja suomalaisen kulttuuriperinnön tunteminen auttaa ymmärtämään sekä omaa yhteiskuntaamme että maailmaa laajemmin. Kristinusko ja kristillinen arvoperintö ovat vaikuttaneet syvästi Suomen historiaan, kulttuuriin, oikeusjärjestykseen, juhlapäiviin ja käsityksiin ihmisarvosta. Näiden juurien tunteminen kuuluu yleissivistykseen riippumatta oppilaan omasta katsomuksellisesta taustasta, puoluehallitus katsoo.

– Puoluehallitus toteaa, että kristilliset perinteet kuuluvat koulujen kasvatustehtävään. On tärkeää voida ymmärtää omaa menneisyyttään tunteakseen nykyisyyden ja kasvaakseen tulevaan. On arvokasta, että Suomessa kevätjuhlissa Suvivirsi voi raikaa myös jatkossa ja että joulujuhlia voidaan järjestää myös esimerkiksi seurakuntien tiloissa. Samalla puoluehallitus muistuttaa, että jo tällä hetkellä Suomessa uskonnon opetuksen tulee olla tunnustuksetonta.   

Mainos