Suvi-Anne Siimes. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Suvi-Anne Siimes: En tekisi turpo-asioista huutolaista

Valtioiden tunnustaminen ei ole vasemmistoliiton ex-puheenjohtajan mukaan eduskunnan rootelissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtioiden tunnustaminen ei kuulu eduskunnan tehtäviin, linjaa vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, Työeläkevakuuttajat TELAn toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes viestipalvelu X:ssä.

Keskustelu aiheesta nousi pinnalle sen jälkeen, kun kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman kommentoi Helsingin Sanomille, ettei hallituksen tarvitse tuoda Palestiina-kysymystä eduskunnan käsittelyyn.

Vestmanin mukaan perustuslaissa ei ole pykäliä, joiden mukaan valtion tunnustaminen tai muu kiistanalainen ulkopolitiikan kysymys pitäisi tuoda eduskunnalle päätettäväksi. Samaa mieltä oli myös Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio, jonka mukaan perustuslaki toimii juuri niin kuin sen on tarkoitettukin toimivan.

Siimes ei myöskään näe tilanteessa ongelmaa.

– Olen varmaankin vanha jäärä, mutta en kyllä näe mitään ulkopolitiikkaan liittyvää päätöksenteko-ongelmaa tässä, kun asiassa ei ole hallituksen esitystäkään, Siimes huomauttaa.

– En tekisi turpo-asioista huutolaista, en tässä enkä missään muussakaan asiassa.

Hän muistuttaa, että eduskunnan enemmistö voi halutessaan vaihtaa hallituksen, jos se ei tunne nykyistä kohtaan luottamusta. Tämä on kuitenkin poliittinen ongelma.

– Mutta valtioiden tunnustaminen ei käsitykseni mukaan ole sen [eduskunnan] rootelissa, Siimes päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)