Suurin osa pitkän koronan oireista katoaa ajan myötä

Tutkimuksessa havaittiin, että hengitysvaikeudet ovat yleisempiä rokottamattomien keskuudessa.
Pitkittyneen koronan on havaittu olevan yhteydessä useiden sairauksien lisääntymisen riskiin. PIXABAY
Pitkittyneen koronan on havaittu olevan yhteydessä useiden sairauksien lisääntymisen riskiin. PIXABAY

Suurin osa pitkän koronavirustaudin oireista häviävät vuoden kuluessa infektiosta, ilmenee tuoreesta tutkimustuloksesta. Tutkimus on julkaistu tieteellisessä The BMJ -julkaisussa

Pitkittyneen koronan on havaittu olevan yhteydessä useiden sairauksien lisääntymisen riskiin. Näihin lukeutuvat myös haju- ja makuaistin menetys sekä keskittymiskykyyn ja muistiin liittyvät häiriöt.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkimuksessa havaittiin myös, että koronarokotteen saaneilla pitkään koronatautiin sairastuneilla oli pienempi riski saada hengitysvaikeuksia. Hengitysvaikeudet olivat yleisimpiä rokottamattomilla yli 60-vuotiailla potilailla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkimuksessa analysoitiin yli 70 pitkään koronatautiin saaneiden terveydentilaa ja verrattiin heitä lievään koronavirustautiin sairastuneiden verrokkiryhmään vuoden aikana. Tutkimuksessa vertailtiin myös rokotettujen ja rokottamattomien terveydentilaa.

Lievään koronaan sairastuneiden verrokkiryhmästä karsittiin tutkimuksessa pois sellaiset, jotka olivat hakeutuneet hoitoon jonkin muun vakavamman sairauden takia.

Pitkästä koronataudista on kyse silloin, jos oireet jatkuvat tai uusia oireita ilmaantuu yli neljä viikkoa alkuperäisen infektion jälkeen.

Mainos