Heinäsirkat ja muut tutut ötökät nähdään kesällä Korkeasaaressa jättikoossa. Kuva: Annika Sorjonen / Korkeasaaren eläintarha

Suuret ötökät valtaavat Korkeasaaren

Näyttely esittelee hyönteisiä uudessa mittakaavassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Heinäsirkat, hämähäkit, kimalaiset ja muut kiehtovat ötökät voi tavata tänä kesänä ennenäkemättömässä mittakaavassa Korkeasaaren eläintarhassa. Kesäkuun alussa avautuva Suurenmoiset ötökät -näyttely on nähtävillä eläintarhassa lokakuulle asti.

Ötököiden maailmassa kaikki näyttäytyy jättimäisenä. Kookkain asukas on nelimetrinen arolukki, mutta myös tutumpia otuksia kuten perhosia, muurahaisia ja erilaisia ihmisen loisia voi tarkastella noin satakertaisessa koossa. Yhteensä lajeja on eläintarhan tiedotteen mukaan yli 20, joista osa myös liikkuu ja pitää ääntä. Ruotsalaisen Megalodon Creationsin näyttely nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa.

Suurenmoiset ötökät ovat tiedotteen mukaan sankareita: elintärkeitä pölyttäjiä, hajottajia ja ravintoketjujen peruspilari. Hyönteiset, hämähäkit ja muut pieneliöt tekevät valtavan määrän näkymätöntä työtä, jota ilman ekosysteemit eivät selviäisi. Maailmassa on arviolta lähes kahdeksan miljoonaa eläinlajia, joista noin 5,5 miljoonaa lajia on hyönteisiä.

Näyttelyssä tutustutaan ötököiden tärkeiden tehtävien lisäksi muun muassa hyönteisten rakenteeseen ja muodonvaihdokseen. Vierailijat oppivat myös tapoja auttaa lähiluontoa; lahoaita, komposti tai hyönteishotelli on arvokas kotipihan pienille asukkaille. Ötökkäteema tulee näkymään monin tavoin Korkeasaaren kesäohjelmassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)