Suunnitteilla kilometrin syvyydessä sijaitsevia ydinreaktoreita

Deep Fission kehittää uraauurtavaa tekniikkaa Yhdysvalloissa.
Posivan ydinjätteen maanalainen loppusijoitustunneli Onkalo Olkiluodon ydinvoimalan alueella Eurajoella. STR / LEHTIKUVA / JUSSI PARTANEN
Posivan ydinjätteen maanalainen loppusijoitustunneli Onkalo Olkiluodon ydinvoimalan alueella Eurajoella. STR / LEHTIKUVA / JUSSI PARTANEN

Yhdysvaltalainen Deep Fission kertoo solmineensa aiesopimuksia, jotka voisivat tukea jopa 18,5 gigawatin tulevaa ydinvoimatuotantoa. Yhtiön mukaan kiinnostusta on osoitettu erityisesti datakeskuskehittäjien, teollisten toimijoiden, teollisuuspuistojen ja infrastruktuurikumppanien suunnalta. Asiasta kertoo Interesting Engineering.

Deep Fission kehittää niin sanottua Gravity Nuclear Reactor -järjestelmää, jossa pieni modulaarinen painevesireaktori sijoitettaisiin noin mailin eli 1,6 kilometrin syvyyteen maan alle. Yhtiö arvioi ratkaisun voivan vähentää maankäytön tarvetta ja yksinkertaistaa joitakin turvallisuuteen liittyviä järjestelyjä.

Yhtiön toimitusjohtaja ja toinen perustaja Liz Muller sanoo, että tekoälyn ja pilvipalveluiden kasvu on lisännyt tarvetta vakaalle ympärivuorokautiselle sähköntuotannolle.

– Datakeskuskehittäjät ja muut teolliset kumppanit tarvitsevat ratkaisun, joka voidaan ottaa käyttöön nopeasti ja skaalata sen jälkeen ripeästi, Muller avaa

Sopimukset eivät kuitenkaan vielä tarkoita sitovia sähkönostosopimuksia tai päätöksiä laitosten rakentamisesta. Osapuolet voivat irtautua järjestelyistä ilman seuraamuksia.

Deep Fission kehittää ensimmäistä hankettaan Kansasissa Yhdysvaltain energiaministeriön Reactor Pilot Program -ohjelmassa. Yhtiö aikoo hakea kaupallista lisenssiä Yhdysvaltain ydinturvallisuusviranomaiselta vuonna 2027, jos tekninen kehitys ja rahoitus etenevät suunnitellusti.

Mainos