Suoraa puhetta nuorille: Suurin osa unelmista ei toteudu

Emeritusprofessorin mukaan elämän ei ole tarkoitus olla koko ajan kivaa.
Nuoria viettämässä iltaa Koffin puistossa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Nuoria viettämässä iltaa Koffin puistossa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kosmologian emeritusprofessori ja tietokirjailija Kari Enqvistin mukaan nuorille pitäisi opettaa, että pettymykset ja vastoinkäymiset ovat osa elämää.

– Suurin osa unelmista ei toteudu. Tämä on hyvä sisäistää jo nuorena. Psykovalmentajien voit-olla-mitä-tahdot -hehkutus on valheellista markkinapuhetta, Enqvist toteaa Ylellä julkaistussa kolumnissaan, joka käsittelee nuorten ahdistusta.

– Elämän ei ole edes tarkoitus olla koko ajan kivaa. Ilman ajoittaista epätoivoa ja pahaa oloa, kutsuttiinpa sitä millä nimellä hyvänsä, vähäisetkään saavutukset eivät tuntuisi miltään, hän jatkaa.

Emeritusprofessori kirjoittaa, että epäonnistuminen on niin keskeinen osa ihmisen kasvua, että kouluissa pitäisi olla siihen liittyvä oppiaine.

– Jo nuorisokasvatuksen kannalta vanhempien pitäisi kertoa avoimemmin epäonnistumisistaan, hän kehottaa.

– Kuten esimerkiksi: koulussa en osunut pesäpalloon, en oppinut laulamaan enkä koskaan voittanut hymypoikapatsasta. Yliopistoon menin lukemaan psykologiaa. En oikeastaan tiennyt, mitä halusin. Olin kehnohko opiskelija. Sitten yritin filosofiaa, onnistumatta. En ymmärtänyt juuri mitään. Olin jo luopunut toivosta, kun puolivahingossa ajauduin teoreettiseen fysiikkaan. Siinä pärjäsin yllättäen, vaikka koulussa olin inhonnut fysiikkaa.

Epäillyt rakentavat nuoriin luottamussuhteen verkossa ja käyttävät sitä myöhemmin hyväkseen kiristykseen ja manipulointiin.
Koulumatkaa kannattaa harjoitella lapsen kanssa ennen koulujen alkua.
Mainos