Ihmisiä Senaatintorilla Helsingin keskustassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Verkkouutisten blogi
Picture of Sture Fjäder
Sture Fjäder
Sture Fjäder on pitkän linjan työmarkkinajohtaja.

Suomi tarvitsee uuden hyvinvointimallin

Kirjoittajan mukaan hyvinvointiyhteiskunta on rohkeasti määriteltävä uudelleen.

Suomen hyvinvointimalli on kriisissä. Suomen nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa  on rakennettu yli 50 vuotta. Joka vuosi on tullut uusia tehtäviä. Sen sijaan vanhoja tehtäviä ei juuri ole poistunut tai karsittu. Tämä on johtanut siihen, että emme pitkään aikaan ole pystynyt rahoittamaan Suomen nykyistä  hyvinvointimallia.

On selvää että hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä on maksuton koulutus ja varhaiskasvatus, julkinen tehokas terveydenhuolto, sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Tietenkin myös tehokas, toimiva ja tuottava hallinto. Heikoista pidetään huolta. Minusta tässä on hyvinvointiyhteiskunnan ydin, ei mitään muuta. Ja kaikki toiminta pitää olla nykyistä tehokkaampaa ja tuottavampaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen talous ei käytännössä ole kasvanut ollenkaan sitten 2009. BKT on samalla tasolla nyt kuin 15 vuotta sitten. Saman aikaisesti julkisia menoja ja  oikeuksia on valtavasti lisätty. Mitään velvollisuuksia ei ole lisätty. Tämä on johtanut siihen että valtionvelka on kolminkertaistunut, ja valtion budjetin alijäämä on yli 1o miljardia. Olemme siis 15 vuotta rahoittaneet hyvinvointiyhteiskuntaa velanotolla. Se on itsensä pettämistä, ja näin ei voi jatkua.

Otan esimerkkejä. Onko niin että velkainen maa voi maksaa kehitysapua? Minun vastaus on ei. Vain ylijäämäinen talous voi niin tehdä. Onko markkinataloutta se, että meillä on yritystukia monta miljardia. Minun vastaukseni on ei.

Yritystuet on lopetettava ja siirryttävä aitoon markkinatalouteen. Sosiaaliturvamenot ovat budjetin suurin kuluerä. Onko oikein että asumistuki rakentuu siihen että se käytännössä on 80 prosenttia asumismenoista. Onko oikein että muut maksavat toisten asumisen 2,3 miljardia vuodessa. No ei, pääperiaate on että jokainen huolehtii asumisestaan itse. Onko oikein että täysin työkykyiset ja työikäiset ihmiset elävät tulonsiirroilla vuodesta toiseen, vaikka töitä on. No ei tietenkään ole oikein. Sen takia pitää siirtyä tarveharkintaiseen sosiaaliturvaan, jonka pelisäännöt ovat todella tiukat.

Esitän, että Kansallinen Kokoomus rp. aloittaa ohjelmatyön, jossa rohkeasti määritellään hyvinvointiyhteiskunta uudelleen. Sellaiseksi jota pystymme rahoittamaan ilman velkaa ja missä on kohtuullinen veroaste, tulo- ja rajaveroaste. Puolueen pitää perustaa työryhmä johon otetaan eri taustaisia rohkeita osaavia ihmisiä. He eivät saa edustaa mitään järjestöjä tai sidosryhmiä. On aika uudistaa Suomi, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu!

Mainos