Vuonna 2022 esitelty, Aalto-yliopistossa kehitetty laite, jota voidaan käyttää riippuvuuksien hoidossa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomi tarvitsee lisää innovaatioita – ”Teknologian viennissä jääty Ruotsin ja Tanskan vauhdista”

Myös digitaalisen yhteiskunnan haavoittuvuudet tulee kansanedustajan mukaan tunnistaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnéll korostaa teknologian merkitystä Suomen yhteiskunnallisessa kehityksessä sekä teknologian ymmärryksen merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.

– Teknologiateollisuus edustaa noin puolta Suomen viennistä. Meillä on hienoja yrityksiä, jotka vievät korkeaa teknologiaa Suomesta ja näin omalta osaltaan auttavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Suomi tarvitsee kuitenkin merkittävästi vielä lisää teknologian innovaatioita ja vientiä, sillä Suomi on jäänyt Ruotsin ja Tanskan vauhdista tällä saralla, Limnéll sanoo tiedotteessa.

Myös arkemme sujuvuus, ja sitä kautta luottamus yhteiskunnan toimintaan, perustuu paljon teknologian toimivuuteen.

– Viime aikojen kehitys näyttää siltä, että ulkoiset toimijat pyrkivät nakertamaan luottamusyhteiskunnassa koettua turvallisuuden tunnetta teknologiseen infrastruktuuriin vaikuttamalla, kuvailee Limnéll.

– Tästä syystä meidän on suojattava oma teknologinen infrastruktuurimme myös tällaisia vaikuttimia vastaan ja myös rehellisesti tunnistettava digitaalisen yhteiskunnan haavoittuvuudet.

Limnéll kiittää Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitraa tarttumisesta toimeen ja teknologian koulutuksen järjestämisestä kansanedustajille.

– Sitra on osoittanut esimerkillistä toimintaa teknologian koulutuksen järjestämisessä. Tämä on tärkeä askel kohti teknologian parempaa ymmärtämistä ja hyödyntämistä, hän toteaa.

Limnéll muistuttaa, että Suomi on teknologiateollisuuden kärkimaa ja innovaatioilla on ratkaiseva merkitys maan taloudelle.

– Meidän on edistettävä hallitusohjelman kirjauksia konkreettisin toimin mahdollisimman nopeasti. Teknologian on tuettava yhteiskunnallista hyvinvointiamme ja vauhditettava myös kestävää kehitystä.

– Suomella on vahva luottamuspääoma teknologiassa, emmekä voi antaa sen valua ulkomaille resurssien tai osaamisen puutteen vuoksi. Nämä innovaatiot ovat avainasemassa myös kansallisen turvallisuuden kannalta, Limnéll jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)