”Suomi käsittämättömän naiivi” – Kansanedustajan mukaan ISIS-naiset usein fanaattisempia kuin miehensä

Kokoomuksen Pia Kauman mukaan jihadistien kalifaattiin ei menty pelkän perheen takia.
Pia Kauma. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Pia Kauma. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauman mukaan Suomi on ollut ”käsittämättömän naiivi” suhtautumisessaan niin sanottuihin ISIS-naisiin.

– Tapasin viime talvena Pariisissa muun muassa yleisen terrorismisyyttäjän ja muita asiantuntijoita, joiden mukaan nämä naiset ovat syyllistyneet usein jopa pahempiin väkivallantekoihin ja rikoksiin kuin miehet, Kauma kirjoittaa X-somepalvelussa (entinen Twitter).

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän viittaa Helsingin Sanomien juttuun Suomen ISIS-naisten tilanteesta. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, ovat kaikki al-Holin ISIS-leiriltä Suomeen tuodut naiset vapaalla jalalla.

ISIS:n Dabiq-propagandalehdessä julkaistu ”suomalaisnaisen” kirjoitus. Siinä kertoja kuvaa radikalisoitumistaan ja muuttoa ISIS-alueelle sekä kehottaa hyökkäämään ”ristiretkeläisiä” vastaan. LEHTIKUVA

– Tästäkin jutusta saa sen kuvan, että naiset pääasiassa vain keittäisivät puuroa ja hoitaisivat lapsiaan. Ja olisivat lähteneet kalifaattiin vain perheen takia. Se on täysin väärä tulkinta! Naiset ovat itse aktiivisesti halunneet sinne ja olleet usein fanaattisempia kuin miehensä, Pia Kauma sanoo.

Suomen ISIS-naisten tilanne on herättänyt keskustelua.

Esimerkiksi ääriliikkeisiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen on pitänyt Suomen linjaa poikkeuksellisena muihin maihin nähden. Hänen mukaansa Suomen ISIS-naiset eivät ole olleet muista poikkeavia erillistapauksia. Saarinen vaati hiljattain Verkkouutisten Näkökulma-kirjoituksessaan julkista selvitystä siitä, miksi naisten mahdollinen vastuu terrorismirikoksista ei ole toteutunut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Joidenkin Suomesta lähteneiden ja maahan palanneiden tiedetään Saarisen mukaan aktiivisesti edistäneen ISIS:n toimintaa verkkoympäristössä.

LUE MYÖS:
ISIS-naisen tuomiota pidennettiin vuosilla Saksassa – ”Onko Suomella opittavaa?”

Pia Kauman mukaan yhteiskuntaa tulisi rakentaa niin, että molemmat voivat voittaa.
Ivan Puopolo käy läpi perintöveron poistamista Ville Valkosen kanssa. Jaksossa käsitellään myös Suomen onnellisuutta ja Iranin tilannetta.
Sari Sarkomaan mukaan töeläkejärjestelmän ei pidä toimia verotusjärjestelmänä.
Mainos