Verkkouutiset

Kirjoittajan mukaan Venäjästä on tulossa ison Pohjois-Korean kaltainen Kiinan vasalli.

Suomi liittyy mukaan Natoon kultaisella hetkellä

Maailmassa on kehittymässä useisiin leireihin erilaisia demokratian ja autoritaarisuuden asteita.
Juho Romakkaniemi
Juho Romakkaniemi
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.

Francis Fukuyama julkaisi kirjansa ”The End of History and The Last Man” vuonna 1992 ja ennusti demokratian, markkinatalouden ja liberalismin vääjäämätöntä voittokulkua rautaesiripun ja Neuvostoliiton romahdettua. Siitä alkanut kolme vuosikymmentä kestänyt avautumisen, liberaalin demokratian, vapaan kaupan ja globalisaation aikakausi on tullut päätökseen.

Nyt on sen sijaan käsillä uusi vallanjako ja uudenlainen järjestelmien taisto. Kaksinapaisuuden sijaan meillä on kehittymässä eri leireihin mosaiikkimaisesti erilaisia demokratian ja autoritaarisuuden asteita. Venäjän sota Ukrainassa on tästä murroksesta vain yksi oire, kuin jäävuoren huippu.

Mikään ei palaa takaisin vanhaan normaaliin. Esimerkiksi Venäjän pakotteet ja uusi rautaesirippu ovat täällä pitkään. Venäjällä tarvitaan uusi hallinto ja pysyvä muutos parempaan. Tämä uusi normaali on muotoutumassa. Meidän ei tarvitse eikä pidä olla ajopuu siinä prosessissa. Uusi maailma on rakennettava aktiivisesti. Vähimmäisehto meillä Suomessa on ymmärtää mitä on tapahtumassa, ja mitkä ovat tulevat kehityslinjat. Sitten pitää pohtia miten niihin voi vaikuttaa yleensä ja miten me Suomessa erityisesti?

Ensinnäkin on ymmärrettävä, että Ukrainassa käydään mitä konkreettisimmin meidän sotaamme. Eikä vain sotilaallisen turvallisuuden näkökulmasta. Siellä käydään paljon suurempaa hegemonioiden taistelua pienempien kansakuntien itsemäärämisoikeudesta sekä vapaudesta valita demokratia, markkinatalous ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Miten Ukrainassa käy, määrittää myös mitä käy Moldovassa, Taiwanissa, Kashmirissa tai vaikkapa mikä on uiguurien tai kurdien oikeus elää kansana tässä maailmassa. Venäjän voitto sinetöisi vahvemman oikeuden. Venäjän tappio taas antaa toivoa paremmasta maailmasta, jossa voima ei ole yksiselitteisesti oikeutta.

Demokratiat vastaan diktatuurit

Maailma on kehittymässä kohti uutta kaksinapaista polarisaatiota, joka on myös tämän uuden maailmanjärjestyksen muotoutumisen ytimessä. Se on Yhdysvaltojen ja Kiinan hegemoniataistelu. Tässä taistelussa on tapahtunut viime vuoden aikana muutama kaksi merkittävää muutosta. Kiina on heikentänyt itseään taloudellisesti muuttumalla poispäin viime vuosikymmenien menestysmallista yhä autoritaarisempaan suuntaan.

Poliittisen ylivallan ehdoton säilyttäminen on tullut teknologista ja taloudellista kehitystä tärkeämmäksi. Yhdysvallat taas on saanut Venäjän sodasta uutta voimaa ja johtajuutta länttä kokoavana voimana. Toivotaan että amerikkalaiset eivät seuraavissa presidentinvaaleissa pilaa tätä itse.

Venäjä on jatkossa tässä järjestyksessä Kiinan vasalli, vähän kuin iso Pohjois-Korea. Kiina taas itse ottaa askeleita kohti venäläistä nationalistis-diktatuurista mallia. ”Kiinan blokin” lopullisen vahvuuden ratkaisee Intia, Nyt se istuu aidalla. Kiina on sille vielä kova alueellinen kiistakumppani. Venäjä hyödyllinen ja edullinen energian ja sotilastarvikkeiden myyjä.

Intia on demokratia, mutta horjuva sellainen. Valitsemalla demokratian vahvistamisen tien se voi olla 2030-luvun taloudellinen ja teknologinen suurvalta. Valitsemalla BJP-puolueen ja pääministeri Narendra Modin kasvavan autoritaarisuuden ja hindunationalismin tien lopputulos on toinen. Silloin Intian leirinä olisi Kiinan ja Venäjän ”Dictators inc.” ja vastustajana demokratiaan, markkinatalouteen ja ihmisoikeuksiin uskovat maat. Intian kehityksestä hieman tarkempaa pohdintaa tässä katsauksessa myöhemmin.

Euroopan paikka uudessa maailmanjärjestyksessä

Miten tämä sitten liittyy meihin? Euroopan unioni ja Nato ovat länsimaiden yleensä, Euroopan erityisesti ja varsinkin Suomen työkaluja vaikuttaa maailmanjärjestyksen rakentumiseen. Pienikin voi täysivaltaisena osana isompaa olla isompi.

Euroopan unioni on myös yrittänyt istua liikaa aidalla Yhdysvaltain ja Kiinan hegemoniataistossa. Monen eurooppalaisen maan kaupallis-taloudelliset suhteet Kiinaan ovat merkittävät. Mutta samalla olemme väistämättä ja luonnollisesti esim. uiguurien kohteluun pakottein reagoiden ajautuneet Yhdysvaltain puolelle – kuitenkin kuin äänettömänä yhtiömiehenä. Se ei palvele etujamme vähänkään pidemmällä aikavälillä.

Euroopan on aika ottaa kantaa: määritellä mitä se uudelta maailmanjärjestykseltä haluaa, mikä Euroopan paikka siinä on, ja mikä on roolimme sen toteuttamisessa. Olemme edelleen yhtenäisenä blokkina talous- ja kauppapoliittinen supervalta. Euroopan kannattaisi käyttää sitä tässä uuden maailman muokkaamisessa.

Nato taas on vapaan maailman lihakset. Suomi liittyy mukaan kultaisella hetkellä. Myös Naton rooli ja tehtävä on suuressa muutoksessa. Voimme olla sitä määrittelemässä. Mutta ensin meidän pitää tietää mitä suuressa kuvassa haluamme.

Entäs sitten Suomi?

Neuvostoliiton kainalosta vapautunut Suomi liittyi Euroopan unioniin, mutta jäi osin poliittisesti harmaalle alueelle jättäytymällä Naton ulkopuolelle. Moni on nähnyt tuossa nyt taakse jäävässä aikakaudessa suomettumisen haamun, ikään kuin olisimme edelleen osittain Moskovan refleksiivisen kontrollin alaisia. Jälkikäteen tälle keksittiin nimikin: aktiivinen vakauspolitiikka. Sitä se oli yhtä paljon kuin olimme puolueettomia YYA-sopimuksen vuosina.

Nyt vihdoin Nato-jäsenyyden myötä Suomi siis on kaikissa niissä lännen järjestöissä, jossa voimme maailman tulevaisuuteen vaikuttaa. Yhteisissä pöydissä hyvät ideat ovat esittäjääkin tärkeämpiä. Suomella on täysi mahdollisuus olla suunnannäyttäjä Euroopan unionissa ja Natossa niiden tulevasta roolista tässä maailman murroksessa.

Kaiken pohjalla pitää kuitenkin olla iso idea siitä mitä tavoitellaan. Minkälaiseksi Suomi haluaa maailman kehittyvän? Miten EU ja Nato voivat sitä muokata? Nämä ovat kysymyksiä, jotka odottavat vastausta. Suomessa tarvittaisiin nyt jaettu visio siitä, millainen maailma meidän toiveissamme on ja miten meidän pitää aktiivisesti ja päättäväisesti olla sitä edistämässä vahvimmilla työkaluillamme: Euroopan unioni ja Nato.

Ehkäpä olisi aika myös pitkästä aikaa kehittää aktiivisesti ulkopolitiikkamme ajatus ja tavoitetila, ilman että toimintaympäristö ja muut sen määrittelevät. Oma ehdotukseni Suomen ulkopolitiikan uudeksi linjaksi on arvopohjainen realismi.

Arvopohjaisessa realismissa yhdistyisivät demokratiaan, oikeusvaltioon, markkinatalouteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ankkuroituva arvopohjamme sekä näiden arvojen aktiivinen edistäminen maailmassa ilman haihattelua. Arvopohjaista realismia edistettäisiin siten ulkopoliittisen realismin kylmät kasvot tunnustaen, omasta turvallisuudesta ja puolustusvalmiudesta tiukasti kiinni pitäen.

Samalla pitää ymmärtää, että edistystä tapahtuu vähän kerrallaan ja yhteistyökumppanina epätäydelliset liittoumat, joissa riittää myös sisäisiä haasteita. Sellaisessa realismissa tehokas eteneminen vaatii useimmiten vähiten huonojen vaihtoehtojen valitsemista ja tyytymistä hyvään lopputulokseen täydellisen sijaan. Tämä olisi hyvä ulkopoliittinen linja ja ohjenuora toiminnallemme EU:ssa, Natossa, YK:ssa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS